Pidin alkuvuodesta kolme kuukautta somepaastoa. Twitteriä käytin jonkin verran työjuttujen takia, mutta ennen kaikkea Facebook oli katkolla.

Aloin paastolle, koska minua ärsytti, että se jollain lailla ohjaili toimintojani. Pienesti, mutta kuitenkin. Olen henkistä vapautta rakastava persoona.

Huomasin, että olin alkanut miettiä turhan usein miten päivitän meneillään olevan tapahtuman naamakirjaan. Uuden vuoden aattona meinasi jäädä Nikkilän loistava ilotulitus kokematta, kun aloin katsella sitä puhelimen kännykän läpi. Onneksi havahduin hölmöyteeni!

Pari ensimmäistä viikkoa pääni työsti yhä päivitysasioita, mutta sitten ne vaan jäivät pois. Paastoni lopussa, kun kokeilin aloittaa uudestaan Facebookin käyttöä, koin sen selaamisen jopa vastenmieliseksi.

Miksi ihmeessä käytän aikaani moiseen, kysyin tuohtuneena itseltäni.

Totta on, että ainakin minun kohdallani someilu toimii salakavalasti aikasyöppönä.  Se ei ole pelkästään se päivitysten tekemiseen käytetty aika, vaan se ennakkopohtiminen ja se aika, kun mieli on kuin pakotettu seuraamaan kommentointia ja prosessoimaan asiaa.

Kyse on varmasti voimavaratilanteestakin. Alzheimeria sairastava äitini muutti pari kuukautta sitten naapuriini ja ajankäyttö on ollut viime aikoina kauniisti sanottuna haastavaa. Silloin on totta kai järkevää priorisoida asioita.

Siinä mielessä somepaasto oli todella paikallaan. Tajusin, kuinka paljon se oikeasti vie aikaa tärkeämmiltä asioilta. En ole palannut päivitystapoihini, vaikka paastoni päättyikin.

Paitsi tänään aloin päivittää erästä ihanaa elämystä Pallaksen hiljaisuudessa. Hyvä niin, sillä tajusin konkreettisesti, miksi minunkaltaiselle puoliksi erokkoihmiselle someilu ei välttämättä ole aina hyvä juttu.

Pysähdyin ladulla kuvaamaan videon, koska minun tapanani on ollut välittää ihmisille positiivisia viestejä. Jaoin ladun rauhaa ja Pallastunturin kauneutta ylistävän videoni Facesivuillani. Halusin vinkata, että tulkaa hyvät ihmiset nauttimaan tästä ihanuudesta!

Kun olin päivityksen tehnyt, erakko sisälläni alkoi mylviä:  ”Mitä ..#!!%&#?.. menit tekemään! En halua kenenkään tietävän, että olen juuri nyt täällä. Haluan nauttia yksinolosta ja yksityisyydestä! Senkin pölvästi, nyt poistat heti sen päivityksen ja annat minulle rauhan nauttia olostani!”

Tottelin oitis ja poistin päivityksen ja rauha sisälläni palasi. Tajusin, että se on ilmeisesti juuri tuo lappilainen erakkopuoleni (olen Kittilästä kotoisin), joka äpittää someilua vastaan. Erakko sisälläni kaipaa rauhaa ja yksinoloa, jota somen käyttö ei anna. Somen kautta on niin helposti läsnä kaikille ja kaikkialla. 

Enhän muutenkaan halua olla vapaa-ajallani joka hetki tavoitettavissa, mutta ehdottomasti haluan olla läsnä, silloin kun olen toisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Piti näköjään palata juurille ymmärtääkseni itseäni paremmin. Täytynee tulla toisenkin kerran yksin hiihtämään Pallakselle, joka on säilyttänyt rauhallisen luonteensa yltiökaupallisen matkailuyrittämisen keskellä.

Lapsuudenystäväni, joka asuu Levin kupeessa ja jonka hoteisiin siirryn seuraavaksi yöksi, huokaisi juuri tänään, että Pallas on kuin toisesta maailmasta ja sinne kannattaa mennä, jos oikeasti haluaa nauttia hiihtämisestä. Niinpä, suosittelen!

 

 

 

Päivi Karvinen