Tilaa RSS-feed
Currently browsing

kesäkuu 2010

Asoasuminen sopii oikeaan elämäntilanteeseen

ShareOlen eräänkin kerran kuullut tuttavieni kysyvän, että mikä ihmeen järki on asumisoikeusasumisessa. Maksat ensin asumisoikeusmaksun ja sitten melkein yhtä paljon kuukaudessa kuin vuokralla, mutta et voi koskaan lunastaa asuntoa itsellesi. Olen vastannut heille, että olisin todella toivonut, että eroni jälkeen 90-luvun alussa Sipoossa olisi ollut asoasuntoja. Kun ei ollut, niin …

Telttailua lintukodossa

ShareHeräsin sateen kiihtyvään ropinaan. Heti nousi huoli siitä, kuinka kaminan kipinöiden reittämä puolijoukkuetelttamme pitää vettä. Teltassa nukkui kanssani kymmenen lasta ja neljä aikuista. Väsytti kovasti, sillä olin vasta nukahtanut edellisen herätyksen jäljiltä. Joku lapsista kiljaisi unissaan. Sitä ennen säännöllisin väliajoin joku toinen lapsi hytisi kylmästä pyörittyään pois makuupussista tai tapahtui …

Romu-Heikin viimeinen koti

ShareAirot särpivät veden pintaa tasatahdissa. Veto vedolta etenemme kohti Hytermää, jonka rannassa astumme karjalaiseen pihaan. Hopeapajua muistuttavat kilsepensaat tuoksuvat imelän voimakkaasti mukulakiviaidan kupeessa. Nousemme Romu-Heikin ja hänen vaimonsa Pikku-Julian entisen kotitalon raunioille. Se paloi jo vuosikymmeniä sitten, mutta pihapiirin koristeellisesta karjalaismökistä voi aistia päärakennuksen olemuksen. Samoin voi kuvitella topakan taloudenhoitajan …

Tarjolla halpoja asuntoja joen rannalla keskellä kaupunkia

ShareMitä tehdä itäsuomalaiselle muuttotappiokaupungille, joka on kuitenkin asumisolosuhteiltaan erinomainen? Matalaa asutusta ja liiketilarakentamista, väljyyttä, vehmautta, viihtyisyyttä ja kuohuva koski keskustan kupeessa. Imatrasta on nyt kyse Mietin tuota käydessäni siellä alkuviikosta juttukeikalla. Haastattelemani asuntojen välittäjä kuvasi ongelmaa reuna-alueongelmaksi. Kaupungin keskustassa tai heti sen liepeellä olevat asunnot menevät senioreille hyvin kaupaksi, mutta …