Tilaa RSS-feed
Currently browsing

joulukuu 2015

Joulun iloa kaikelle kansalle!

ShareHesari kertoi joulun alla Helsingin Huvilakatu 18 talosta, jossa taloyhtiön asukas oli innostanut naapurit mukaan hauskaan joulupuuhaan. Talosta tehtiin joulukalenteri. Ikkunoihin askarreltiin isot numerot ja jokainen asunto sai omansa, joku jopa kaksi. Kukaan ei halunnut jättäytyä pois ja numerointi sovittiin niin, että kenenkään poissaolo ei jättänyt numeroikkunan valaisemista hoitumatta. Ihana …

Toisten ihmisten huomioon ottamisesta

ShareEn halua käyttää sanaa solidaarisuus, koska se on poliittisesti niin arvolatautunut ilmaisu. Puhun siis toisten ihmisten huomioon ottamisesta. Näin joulun alla tämä näkökulma on muutenkin sovelias ja ihmiset sille vastaanottavaisia. Olen vastustanut kauppojen aukioloaikojen vapauttamista niin kauan kuin muistan. Kantani ei ole mihinkään muuttunut, koska perusteluni ovat aikaa kestäviä. Muistan, …

Järkevää positiivisuutta peliin

ShareKuuntelin tänä aamuna salilla Ylen ykkösaamua. Loistava ohjelma muuten. Ja kiitos Ylelle muutenkin tosi hyvästä ohjelmatuotannosta! Onneksi heidän ei tarvitse juosta klikkausjournalismin tahtiin. Ainakaan vielä. Tänään Ykkösaamussa käsiteltiin Suomeen tehtyjä investointeja. Invest of Finlandin johtaja Antti Aumo perusteli tilastoihin vedoten, kuinka investointien määrä on kasvanut hienoisesti. Suomea pidetään Aumon mukaan …

Sattumalle kannattaa antaa tilaa

SharePäätin mennä tänään päiväjoogaan Joogakoulu Shantiin. Kerrankin olin ajoissa ja laskeuduin selällä maaten ihanaan rauhaan odottaen hathatunnin alkua. Hengitin rauhallisesti syvään ja annoin itseni vaipua jokaisella uloshengityksellä yhä levollisemmaksi nauttien viiveestä ennen seuraavaa sisäänhengitystä. Joogan kautta olen oppinut nauttimaan niin pienistä asioista kuin uloshengityksen jälkeisestä viivehetkestä, joka antaa parasympaattisen hermoston …

Olipa kerran yleishyödyllinen yhtiö

ShareTämä tarina on silkkaa satua, täyttä kuvittelua siitä, miten jokin asia olisi voinut tapahtua ja mitä siitä olisi voinut olla seurauksena.   ”Olipa kerran Kolmen Kirjaimen Osuuskunta, jonka omisti työssäkäyvien etuja ajava liike. Osuuskunta oli perustettu aatteen palossa yleiseksi hyödyksi liikkeen jäsenten elämää helpottamaan tilanteessa, jossa tarvittiin hyviä asuntoja tavallisille …