Tilaa RSS-feed

Mistä emme puhu, kun puhumme energiatehokkuudesta

Arkkitehti Lars-Erik Mattila käytti ARA-pajassa tänään hyvän puheenvuoron energiatehokkuudesta tuolla otsikolla. Hän totesi, että energiatehokkuus ei ole ekologisuutta eikä hiilijalanjälki kerro rakentamisen ympäristövaikutuksista.

Väitettään Mattila perusteli sillä, että nykyrakennuksia tehdään ihmisille haitallisista aineista ja materiaaleista. Ja mikä pahinta rakennuksia ei tehdä enää kestämään sukupolvelta toiselle.

Ympäristöön purkautuu pahoja päästöjä aina, kun rakennukset puretaan.

Mattila korosti, että rakentamisen ympäristövaikutuksia ei voi arvioida myöskään hetkellisen energiankulutuksen tai kasvihuonepäästöjen perusteella.

Esityksessään hän otti esimerkkejä sata vuotta sitten tehdyistä taloista. Ne ovat energiatehokkuudessaan ylivertaisia nykyajan rakennuksiin verrattuna. Silloin ei käytetty muun muassa rakennuskemikaaleja eikä ilmavaihtoa hoidettu koneellisesti.

Ikävän kuuloinen oli Mattilan väite, että tuollainen vanhanaikainen (lue: oikeasti energiatehokas) rakentaminen on tehty rakennusmääräyksin mahdottomaksi.

Kovin lohdulliselta ei kuulostanut  sekään, että nykyaikaiset passiivitalotkin ovat oikeasti energiatehokkaita vasta muutaman vuosikymmenen jälkeen. Rakentaminen tuottaa niin paljon ympäristön kannalta haitallisuutta, että kestää pitkään, ennen kuin se on kompensoitu.

Mattila kehotti ARA-päivien osanottajia tekemään opintomatkoja Keski-Eurooppaan ja erityisesti Itävaltaan, Sveitsiin ja Saksaan. Sieltä löytyy ainakin jossain määrin rakentamisen näkemystä, joka nojaa aikajanassa sekä eteen- että taaksepäin eli ymmärretään, että pyörää ei kannattaisi väkisin yrittää keksiä uudelleen.

Kuvastavaa oli, että seminaarissa ei tehty tuon Mattilan esityksen jälkeen lisäkysymyksiä. Ajatukset olivat liian jotain…jotain johon ei osattu tarttua.

Mutta kiitos Mattilalle, että hän kävi kertomassa, että keisarilla ei taida olla ihan kaikkia vaatteita päällä.

Onneksi kuitenkin meillä Suomestakin löytyy fiksusti ajattelevia rakennuttajia kuten VAV Asunnot Oy ja siellä erityisesti toimari Teija Ojankoski, joka tuossa kuvanottohetkellä esitteli itsensä viherhihhuliksi.

Onneksi hän on sen sortin hihhuli, sillä VAV tekee hänen johdollaan tänä päivänä kestävän rakentamisen eteen paljon enemmän kuin moni muu toimija.

Olen samaa mieltä Teijan kanssa, että emme todellakaan voi optimoida yksistään nykyhetkeä, koska elämme rakennustemme kanssa vuosikymmeniä.

Miksi tuota on niin vaikea tällä alalla ihan oikeasti ymmärtää?

 

 

 

Päivi Karvinen

p.s. Lue myös Huvittavan elämän -blogini samasta aiheesta: Luomutalotuotannosta