USAn vaaleista ja suomalaisesta asuntopolitiikasta

Olen minäkin totta kai seurannut Yhdysvaltojen presidentinvaaleja ja sen jälkeistä peliä mielenkiinnolla. Globaalissa maailmassa noilla merentakaisilla asioilla on yhä suurempi merkitys myös meille suomalaisille. 

Vaalit kertoivat surullista tarinaa eriarvoistuneesta yhteiskunnasta. Kuten monet asiantuntijat ovat todenneet, Trump ei luonut kaaosta vaan oli sen tuote, joka osasi käyttää vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta tehokkaasti omaksi hyödykseen. 

En usko, että Bidenin johdolla tuota maata muutetaan nopeasti, sillä eriarvoisuus on jo niin pitkällä ja sisäänrakennettu syvälle yhteiskunnan rakenteisiin. Toivottavasti poliittinen keskustelu kuitenkin järkiperäistyy ja maltillistuu. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Olen itse toteuttanut niin työ- kuin yksityiselämässäkin yksinkertaista kikkaa asioiden kehittämiseksi. Olen pyrkinyt ottamaan oppia sekä omista että muiden hyvistä ja huonoista tavoista toimia. Sitä kikkakolmosta suosittelisin nyt myös Suomelle.

USAn tilanteesta pitää ymmärtää ottaa oppia, ettei eriarvoistumista päästetä tuolla tavoin hanskasta. Suomessa ei toki olla lähelläkään Yhdysvaltojen tilannetta, mutta hiljaisia signaaleja siihen suuntaan on ollut havaittavissa jo pitkään. Esimerkiksi asuntopoliittisessa keskustelussa jotkut tahot ovat esittäneet, ettei valtion tuella rakennutettuja ARA-asuntoja pitäisi rakentaa ns. hyville ja kalliin asumisen alueille.

Onneksi päättäjät esimerkiksi Helsingissä ovat jo vuosikymmeniä sitten ymmärtäneet, että monipuolinen asuntokanta on yksi tärkeimmistä keinoista ehkäistä alueellista eriarvoistumista ja siksi alueille on määritelty kiintiöt ARA-asunnoille. Ilokseni totesin taannoin, että Helsinki on jopa korottanut ko. kiintiötä. 

Sillä vaan on merkitystä, että kaikkien perheiden lapsilla on koulussa ja naapurustossa esimerkkejä myös toisenlaisesta elämästä. Rikkaus tai köyhyys ei suinkaan tuo onnea, mutta kummatkin voivat harmillisella tavalla kaventaa ihmisen elinpiiriä ja kokemusmaailmaa ja sitä myöten näkemystä oman elämän mahdollisuuksista. 

Myös Helsingin Sanomissa nostettiin (HS 10.11.2020) esiin asuntopolitiikan merkitys nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Aiheesta on puhunut paljon myös haastattelemani Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen apulaisprofessori Venla Bernelius (Kotimaisema 3_2019).

Meillä on onneksi myös ymmärretty, että yhteiskunnan palveluiden pitää olla mukana asuinalueilla, jotta asukkaat kokevat olevansa osa järjestelmää. Nämä ovat hyviä suomalaisia erityispiirteitä, joita kannattaa vaalia jatkossakin.

Asiantuntijat ovat korostaneet, että viimeaikojen nuorten liikehdinnässä ei ole mitään uutta, että aina nuorison on koettu olevan jotenkin levotonta. Näin varmaan onkin, mutta uutta tämän hetken tilanteessa on koronan aiheuttamat muutokset eli esimerkiksi työmatkaliikenteen vähentymisen myötä aikuisten ihmisten vähäisempi määrä kaduilla.

Uutta on myös tämä vastakkainasettelun aika, joka ei todellakaan ole trumppilaisten tai kotoisten populistiemme aikaansaamaa, vaan tulosta jostain vakavammasta oireesta. Se ei ole enää edes hiljainen signaali vaan megalomaaninen hätähuuto sen puolesta, että on paljon ihmisiä, joita ei saa jättää menestymisen ulkokehälle.

On ihan turha sanoa, että mitäs valitatte, kun tämän päivän köyhimmätkin Suomessa ovat rikkaita verrattuna sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Ihminen toimii perusvaistojensa mukaan siten, että vertaa aina tilannettaan vallitsevan yhteiskunnan tilanteeseen. Liian moni kokee nyt, että ei ole mahdollisuuksia pärjätä, kun ei ole töitä, joita voisi saada matalammalla koulutuksella tai omalla palkalla ei selviä asumisen kustannuksista ilman tukia. 

Asumisen tukemisessakin on muuten kyse omanarvontunteesta. Moni ihminen kokee häpeälliseksi sen, että joutuu hakemaan asumistukea. Sitäkin puolta kannattaisi miettiä, kun keskustellaan asumisen tukemisen keinoista.

Summasummarum todettakoon, että Suomessa kannattaisi nyt ottaa USAn tilanteesta vakava vaari ja pureutua eriarvoistumisen juurisyihin. Rakenteellisen työttömyys on varmasti tärkein syy, joka pitäisi ratkaista, mutta asuntopolitiikallakin pystytään vaikuttamaan paljon ihmisen elämän kannalta tärkeisiin asioihin.

Asuntopoliittisin päätöksin pitäisi lisätä mahdollisuutta tuottaa ARA-asuntoja reippaasti nykyistä enemmän niin, että kaikilla halukkailla olisi mahdollista saada kohtuuhintainen asunto. ARA-asunnot olisivat täsmäase niin elinkeinoelämän kuin koko yhteiskunnan tämänhetkisiin tarpeisiin. Kasvukeskuksiin saataisiin lähelle työpaikkoja asuntoja, joihin ihmisillä olisi varaa. Ihmiset kokisivat oman elämänhallinnan kohentuvan ja vapaudentunteen lisääntyvän mahdollisuuksien lisääntymisen myötä. 

Helsingin puolestaan pitäisi nopeasti kehittää lopetettavan Hitas-mallin tilalle uusi keino tuottaa kohtuuhintaista omistusasumista. Valtakunnallisesti olisi ehkä järkevää kehittää uusi Arava-omistusasumisen malli. Moni haluaa yhä asua omistamassaan asunnossa, mutta tosiasia on, että siihen on yhä harvemmalla varaa ilman perintörahoja varsinkaan Helsingissä. 

Maakuntien hiljeneville alueille, joilla asuntojen hinnat ovat romahtaneet pitäisi myös kehittää jotain, jolla tilanne kompensoidaan varallisuutensa menettäneille ihmisille. Aiheuttaa paljon katkeruutta ja hätää, kun elinikäiset säästöt häviävät varsinnkin ilman omaa syytä. Sellainen johtaa helposti ihmisen näköalattomaan mielentilaan.

Kannatan vahvaa valtion asuntopoliittista otetta, enkä syyttä. 25 vuoden aikana, jonka ajan olen asuntomarkkinoita seurannut, ei markkinaehtoista tuotantoa ole koskaan syntynyt niin paljon, että asumisen hinta laskisi. Ei tietenkään synny, koska markkinatalouden toimintaperiaatteeseen kuuluu, että tuotantoa tehdään vain sen verran, että siitä saadaan kunnon kate. Siksi on ihan turhaa väittää, että kyllä tuotantoa tulee, kun markkinoiden annetaan vaan vapaasti toimia. 

Asiantuntijoiden arviot tulevasta tilanteesta vahvistavat näkemystäni. Asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypo-pankin vastikään julkaisemassa ennusteessa todetaan, että asuntojen hinnat jatkavat nousuaan kasvukeskuksessa, koska kysyntä pysyy korkeana, tarjonta on vähäistä ja korot pysyvät jatkossakin matalina jopa koko kuluvan vuosikymmenen.

Kun jokin asia ei toimi, pitää keksiä uusia keinoja. Tai voisiko vanhoja keinoja nähdä uudesta näkökulmasta ja kehittää niin, että niistä saataisiin työkaluja eriarvoistuvaan yhteiskuntaan johtavien juurisyiden poistamiseen. 

Valtiontukema asuntotuotanto kannattaisi nyt nähdä mahdollisuutena ehkäistä kansalaisten kasvavaa huolta perusasioiden hoitumisesta. Asuminen – koti – on sellainen perusasia, jonka merkitys yksilölle ja koko yhteiskunnalle kannattaa ymmärtää laaja-alaisesti ja toimia sen ymmärryksen mukaan ideologiset kahinat unohtaen. Se voisi olla jopa avain meidän suomalaisten menestymiseen tulevaisuudessa. Että pitäisimme kaikki mukana. 

Päivi Karvinen