Tilaa RSS-feed

Yrittääkö SAK väistää asuntopoliittista vastuutaan?

SAK on huolissaan asuntopulasta (HS 16.3.) ja esittää, että valtion tukeman asuntotuotannon rajoitusaikoja pitäisi lyhentää, jotta tuottajat tekisivät kohtuuhintaista asuntotuotantoa. SAK kannattaa myös sitä, että valtio tekisi uusia asuntoja Kruunuasuntojen kautta, koska se olisi SAK:n mielestä hyvä, suhdanteista riippumaton toimija tuohon hommaan.

Mihin on kadonnut VVO hoitamasta tuota samaa tehtävää? VVO on toiminut aikaisemmin juuri tuollaisena suhdannepoliittisena rakennuttajana toteuttaen esimerkillisesti yhteiskuntavastuullista tehtävää ainakin ensimmäiset 30 toimintavuottaan.

Mikä olisikaan ollut ammattiliittojen jäsenten työllisyystilanne 90-luvun laman aikaan, ellei VVO olisi rakennuttanut omistukseensa jopa tuhansia, valtion tuella toteutettuja vuokra- ja asumisoikeusasuntoja vuodessa.

Samalla saatiin suuri määrä kohtuuhintaisia asuntoja tavallisille palkansaajille. Sitä tarkoitusta varten SAK:laiset ammattiliitot perustivat VVO:n vuonna 1969. Nuo liitot omistavat yhä suuren osan VVO:sta. Yritys tekee nykyään todella vähän rajoitusten alaisia asuntoja.

Valtion tuella rakennutetut vuokra-asunnot ylläpidetään omakustannusperiaatteella ja vuokrataso on säännelty. Niiden kautta ei saa kerätä yritykselle voittoja, mikä luo hyvän pohjan asumisen kulujen kohtuullisuudelle.

Rajoitusajat ovat nykyisten säädösten mukaan 40 vuotta ja se aika halutaan nyt puolittaa esimerkiksi siten, että kymmenen vuotta rajoitukset koskisivat vuokranmääritystä ja toinen kymmenen vuotta vielä sitä, että talo pitäisi pitää vuokrauskäytössä.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vuokralaiset joutuisivat ensimmäisen kymmenen vuoden jälkeen joko vaihtamaan kotia tai sitten hyväksymään, että vuokra nousee sen mukaan, kuinka paljon omistajataho haluaa kerätä tuottoa. Toisen kymmenen vuoden jälkeen asukkailla olisi jatkuva pelko siitä, myydäänkö koti alta pois.

Tuollainen toimintamalli ei lisää vuokra-asumisen arvostusta, vaan päinvastoin vahvistaa sen imagoa epävarmana asumismuotona.

Missään ei näy merkkejä siitä, että kohtuuhintaisten asuntojen puute olisi helpottamassa. Siksi herättää ihmetystä, että ammattiyhdistysliike ei käytä VVO:ta nykyistä enempää asuntopoliittisena työrukkasenaan, vaan tukee toimenpiteitä, jotka rapauttaisivat vuokra-asumisen roolia yhteiskunnassamme.

Asumisen kustannusten kautta vaikutetaan merkittävästi tavallisten palkansaajien elinkustannusten kehitykseen. Sillä luulisi olevan merkitystä nimenomaan SAK:lle.

Päivi Karvinen