HOASilla järkevää asukastoiminta-ajattelua

Kävin tänään tekemässä juttua Vuokralaiset ry:n Asuntomme-lehteen HOASin Jätkäsaaren kohteessa Välimerenkadulla. Vuonna 2012 valmistuneessa kohteessa on 220 asuntoa ja viisi asukastoimintatilaa.

Valtiontukemassa asuntotuotannossahan tulee olla asukastiloja muistaakseni tietyn asuntomäärän ylittävissä kohteissa. Kun kohde on noin iso kuin Välimerenkadulla, ARA-hintaan mahtuu monta kerhotilaa.

Välimerenkadulla tehtiin homma järkevästi eli otettiin asukkaat mukaan suunnittelemaan, mitä toimintoja viiteen tilaan halutaan.

HOAS teki vielä senkin järkevän liikun, että osti suunnittelu- ja projektihallinta-apua Demos Helsingiltä, kun omassa organisaatiossa oli kädet täynnä perustyötä.

Asukkaiden työpajoissa syntyi seuraavat tilat:

–          Jätkäbaari yleiseen oleskeluun. Tilaan on kaikilla asukkailla avain ja sitä asukasaktiivi Joonan mukaan käytetään ahkerasti. Itse hän käy siellä lukemassa tentteihin, kun tilassa ei ole tietsikkaa häiritsemässä ja modernit lämpölasit haittaavat kännykän kuuluvuutta.

–          Cinemasaari on elokuvatila, jossa pidetään joka viikko koko talon väelle leffailta. Sen järjestämisestä vastaa viiden hengen porukka. Tilaa saa varata talon nettisivujen kautta myös yksityiseen käyttöön.

–          Sali on kuntosali, jonne avaimen on lunastanut 70 asukasta. Asukastoimikunta tekee jokaisen kanssa vuodeksi kerrallaan sopimuksen käytöstä, mutta käyttö ei sinällään maksa mitään. Sopimus on vain hyvä keino varmistaa, että salia käytetään vastuullisesti.

–          Upstairs sijaitsee talon ylimmässä kerroksessa. Noin 30 neliöistä, vessalla ja minikeittiöllä varustettua tilaa voi varata talon nettisivujen kautta yksityisiin bileisiin, joita kuulemma järjestetään lähes joka viikonloppu. Tilaan kuuluu myös terassi, joten tila tuplaantuu kesällä. Asukastoimikunta järjestää Upstairsissa myös talon juhlia: kevätjuhlan, welcome weekin juhlat syksyllä ja supersuositun pikkujoulun. Upstairs tuo soppelisti asukkaille lisätilaa yksiöelämään.

–          Funhousesta löytyy biljardipöytä. Sinnekin on kaikilla asukkailla avain.

–          Inno on tarkoitettu harrastetilaksi, josta löytyy myös silitysrauta laudan kera sekä lainattavaksi erilaisia tarvetyökaluja. Sinnekin pääsee asukkaan omalla avaimella. (Ei kuvaa.)

Eikös kuulostakin hauskalta asuintalolta!

Kun asukkaat oli sitoutettu jo suunnitteluvaiheessa, he myös innolla rakensivat talkoilla esimerkiksi Jätkäbaarin ikkunapöydän ja kunnostivat tilaan pöydät, jotka olisivat muuten päätyneet ties vaikka roskiin.

Elokuvatilaan asukkaat rakensivat korokelaverin, jotta tilaan saatiin elokuvateatterimaisuutta. Kalustus tupsahti sekin ties mistä käytettynä. Luulin, että yhtenäisen punaiset sohvat olisi ihan varta vasten tilaan hankittu.

Talosta löytyy monen moista taitajaa. Toiminnoista kertonut Joona totesikin, että hänelle teekkarina antoisaa on ollut se, kuinka on voinut tutustua laajasti erilaisiin ihmisiin. Joonalle aktiivisuus on ollut elämää rikastuttava kokemus.

Tulin jälleen kerran asukastoimintajuttukeikalta intoa pinkeenä. Ihmisten halu toimia ja parantaa oman asuinympäristönsä laatua virkistää joka kerran, kun kuulen tällaisia esimerkkejä. Ja olen sentään kirjoittanut näistä asioista jo yli 20 vuotta!

HOAS:n kohteet ovat toki täynnä virkeitä ja uutta pelkäämättömiä nuoria, mutta kaikki se, mitä Joona kertoi Välimerenkadun talon toiminnoista, on toteutettavissa myös ns. tavallisessa vuokra-, asumisoikeus- tai omistusasuntotalossa.

Onneksi niitäkin esimerkkejä löytyy. Ei asukastoiminta ole mihinkään hävinnyt. Se vain muuttaa muotoaan esimerkiksi siten, että sokerinlainaus tehdään yhä useammin talon omilla Facebook-sivuilla kuin ovelle kolkuttaen. Ihan hyvä tapa sekin.

Tutustu kohteeseen: Hoas Jätkäsaari

 

 

 

Päivi Karvinen