Tein jotain sellaista, mitä en uskonut tekeväni!

Menin naimisiin. Siinä jo pelkästään on juttu, jota en enää uskonut tekeväni. Olenhan ollut kaksi kertaa aikaisemmin naimisissa. Eikä siinä vielä kaikki, menin ja vaihdoin nimeni! Sitä en todellakaan kuvitellut enää koskaan tekeväni ja perustelevani sen itselleni osittain jopa tasa-arvosyillä.

Kun minut vihittiin ensimmäisen kerran vuonna 1985, en saanut valita omaa sukunimeäni muuten kuin kaksoisnimenä yhdistettynä miehen nimeen. Valitsin miehen nimen, koska harvat kaksoisnimet ovat minun mielestäni onnistuneita. Minun ei olisi ollut.

Sukunimen valinta tuli mahdolliseksi vasta vuonna 1986, mikä on hämmästyttänyt monia nuorempia ihmisiä. Meillä on tosiaankin monissa asioissa melko tuore tasa-arvokehitys.

Kun sitten menin toisen kerran naimisiin vuonna 2001, minulle oli täysin selvä asia, ettei nimi muutu. Halusin käyttää minulle suotua valintamahdollisuutta hyväkseni. Niin minä ajattelin ensin tehdä tälläkin kerralla, mutta sitten nimenmuutos Ruuskaseksi alkoi houkutella osana henkilökohtaista kasvuprosessiani, joka alkoi noin nelikymppisenä. En avaa sitä prosessia julkisesti, mutta koin että nimenmuutos konkretisoi itselle kaiken sen, mitä matkan varrella on tapahtunut.

Ja se osoittautui aivan oikeaksi päätökseksi. Joskus kannattaa tosiaankin ajatella toisin ja pyörtää tarvittaessa omat jykevät mielipiteensäkin. Yksi suuri este mielessäni oli nimittäin, etten voi vaihtaa nimeäni, koska olen aina ajanut naisten oikeuksia hyvin vahvasti. Tuskailin, että millaista esimerkkiä nyt näyttäisin nuoremmille sukupolville. Mutta sitten tajusin, että juuri samaisesta syystä minä voin tehdä sen, mikä minusta tuntuu henkilökohtaisesti oikealta.

Minulle on vuonna 1986 suotu mahdollisuus valintaan ja se tarkoittaa juuri sitä, että voin valita mitä haluan. Sitä juuri olen aina ajanut, tasa-arvoista elämää niin naisille kuin miehillekin, jotta jokainen voisi valita itselle sopivat vaihtoehdot elämässään oli sitten kysymys harrastusten, työn tai vaikkapa nyt nimen valinnasta.

Kun tuo oivallus tavoitti aivoni, lakkasin keksimästä järkisyitä puolesta tai vastaan ja toimin siten kuin minusta tuntui hyvältä itseäni kohtaan. Pääsin yllättämään tässä asiassa myös mieheni, joka totesi, että tuota hän ei todellakaan uskonut minun tekevän, eikä halunnut edes ottaa kantaa asiaan, jotta varmistaisi, että valinta on vain minun.

Niin minusta tuli Päivi Ruuskanen ja se tuntuu mukavalta. Tämä kokemus vahvisti tasa-arvoajatteluni perustaa: valinnanmahdollisuus täytyy olla, jotta lisätään ihmisen hyvinvointia.

Päivi Ruuskanen