Tilaa RSS-feed

ARA-tuotanto on olennainen osa hyvää tulevaisuutta

Vuokraturvan Timo Metsola kirjoitti Seurakuntalaisen vieraskynätekstissään kiitollisuudesta. Kävimme Timon kanssa aiheesta lyhyen ajatuksenvaihdon meilitse, mikä äiytti minut pohtimaan asiaa laajemmin.

Kiitollisuus on viisautta

Kirjoituksessaan Timo nostaa esiin henkilöitä, joille on kiitollinen saamastaan tuesta. Kiitollisuus on viisautta, joka kantaa eteenpäin maailman melskeissä. Elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista kenellekään ja toisille vielä vähemmän.

Minullakin on ihmisiä, joille olen kiitollinen, tosin ehkä tasapuolisemmin naisia ja miehiä kuin Timolla tuntuu olevan. Onnekseni heitä on löytynyt läpi elämän, eikä pelkästään varhaislapsuudessa, joka lappilaisessa alkoholistiperheessä elettynä oli omanlaisensa. 

En lähde listaamaan heitä, koska on todella paljon henkilöitä, joilta olen saanut tukea tai jotka ovat tuoneet minulle ratkaisevalla hetkellä oikean oivalluksen pelkästään puhumalla asioista ääneen. Muistan heidät, puhun heistä hyvää takanapäin ja ennen kaikkea olen ottanut heistä oppia ja pyrkinyt tukemaan toisia samalla tavalla. 

Erityisen kiitollinen olen yhdelle taholle

Yhden merkittävän tahon haluan kuitenkin nostaa nimettynä esiin. Se taho jää usein vaille huomiota varsinkin nykyään, jolloin sen olemassaoloa ja tarjoamia asioita pidetään itsestäänselvyytenä. Puhun meidän hyvinvointiyhteiskuntamme, jonka soisin ponnistelevan eteenpäin siitä huolimatta, että sitä koetellaan monella tavalla juuri nyt. 

Olen hyvinvointiyhteiskunnalle monesta asiasta elämässäni kiitollinen ja toisaalta huolissani sen säilymisestä. Erityisesti Twitterissä olen ihmetellyt, miksi Timon sukupolven taloustoimijat tuntuvat arvoiltaan kovin kylmiltä ja itseriittoisilta. Esimerkiksi ARA-tuotantoa tarkastellaan pelkästään tuottonäkökulmasta. 

Samaisena päivänä, jolloin viesteilin Timon kanssa mummomediassa, viesteilin Twitterissä Hesarin pääkirjoituspalstan osuuskunta-asumiseen liittyvästä artikkelista “Järvenpää näyttää mallia asumisratkaisuissa“. Nuorten talousasiantuntijoiden mielestä moista mallia ei pitäisi valtion taholta tukea, kun minä taas olen sitä mieltä, että nimenomaan tuollaisia malleja pitäisi kehittää enemmänkin, jotta saadaan ihmisille mahdollisuus aidosti kohtuuhintaiseen asumiseen. 

Hyödyt pitää ymmärtää ja osata tunnistaa

Näen ARA-tuotannon hyvinvointiyhteiskunnan keskeisenä kehittämistyökaluna. Sellaiseksi se on aikoinaan luotukin, kun meillä vallitsi laaja yhteisymmärrys siitä, että valtion asuntopoliittisin linjauksin Suomea ja suomalaisia ohjataan kohti menestystä. Ymmärrettiin, että kodissa on sekä ihmisen että yhteiskunnan perusta. Asumisen keinoin haluttiin varmistaa mahdollisuuksien tasa-arvo kaikille suomalaisille, ei vain hyvin toimeentuleville kansalaisille.

Tajusin Timon kanssa käymäni meilikeskustelun myötä, että minä 60-luvun alkupuoliskolla syntyneenä katson asioita ihan eri kokemusmaailman kautta kuin seuraavan sukupolven edustajat, jotka ovat alusta asti päässeet nauttimaan hyvinvointiyhteiskunnan hedelmistä. Yhteiskunnan panosta omaan hyvinvointiin ei tunnista selkeästi, jos omasta tai lähipiiristä puuttuu kokemus siitä, millaista elämä on ilman ko. palveluja. 

Niihin palveluihin kuuluvat ARA-asuntotuotannon lisäksi muun muassa maksuton koulutus, opintotuet- ja lainat, lasten päivähoito, asumistuki, laajat fyysisen ja psyykkisen terveyden palvelut ja muu turvaverkkojärjestelmä. Monet noista palveluista saatiin aikaan vasta 70-luvulla.

Meidän perheen onni oli, että valtion tuotantotukiin kuului 60-luvulla myös omistusasuminen. Se oli ainoa keino yksinhuoltajaäidilleni saada meille asunto sen jälkeen, kun muutimme vanhempien eron jälkeen Pohjanmaalle. Silloin ei muualta muuttaneella ollut mahdollisuus saada kaupungin vuokra-asuntoa. Saimme hyvän kodin, mutta aikamme avainkaulalapsina alkoi. Äiti oli aina töissä.

Kyse on sivistysvaltiolle kuuluvasta toiminnasta

Sympatiani ARA-tuotantoa kohtaan ovat siis hyvin henkilökohtaiset ja toivoisin, ARA-asuminen mahdollistettaisiin kaikille tuottamalla sen turvin runsaasti niin vuokra-, osuuskunta-, asumisoikeus- kuin myös omistusasuntoja. Syy on yksinkertainen; vain sen turvin tuotetaan kohtuuhintaista asumista. 

Markkinaehtoisella tuotannolla on ollut jo vuosikymmeniä aikaa osoittaa kykynsä tuottaa riittävästi asuntoja. Kuten tiedämme, tuotantoa ei ole syntynyt ja asuminen on kallista. Erityisen kallista se on pieni- ja keskituloisille kuten Turun yliopiston viime vuoden lopulla julkaisema raportti osoitti.  

Kyse on mielestäni myös siitä haluammeko olla jatkossakin sivistysvaltio ja taata, että ihmisille jää asumiskulujen jälkeen rahaa myös itsensä kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Wienin malli toimisi meilläkin

Voisimme ottaa mallia Itävallan Wienistä, jossa kaupunki omistaa noin kolmanneksen kaupungin asuntokannasta. Toteutetun asuntopolitiikan johdosta sosiaalinen asuminen on aito vaihtoehto kaikille asukkaille ja julkinen asuntotuotanto pitää asuntokannan korkealaatuisena sekä vuokrat kohtuullisina. 

Wienissä nähdään asia samoin kuin meillä Suomessa on nähty aikaisempina vuosikymmeninä eli että sosiaalinen asuminen on myös elinkeinoelämää ylläpitävää toimintaa, joka myös estää ihmisten ja alueiden eriarvoistumista. Meillä ei pienenä kansakuntana ole mielestäni varaa muunlaiseen ajatteluun. 

Moderni talousajattelu nojaa kokonaisuuden ymmärtämiseen

Olen toiveikas tulevan kehityksen suhteen. Suomessakin on vallannut alaa moderni talousajattelu, joka korostaa kylmien talouslukujen rinnalla ihmisten elämän sosiaalista puolta ja yhteiskunnan kokonaisetua. Hesarissa oli taannoin siitäkin hyvä artikkeli otsikolla ”Taloustieteen radikaalia uudistusta ajava hanke rantautui Suomeenkin”. Erityisesti pidin kohdasta, jossa todettiin, että yksinomaan taloudellista hyötyä tavoitteleva näkemys on vanhentunut, ja että sen sijaan pitää ymmärtää kokonaisuus sekä pyrkiä rakentamaan maailma inhimillisemmäksi. 

Voisin kuvitella, että tuon taloustieteellisen näkemyksen mukaan esimerkiksi ARA-asunnot ovat keskeinen keino edistää sekä yksilöiden että yhteiskunnan eteenpäin menoa. Jää nähtäväksi, mutta toivossa ja kiitollisuudessa on hyvä elää.

Päivi Karvinen