Asuntopolitiikkaa naamakirjassa

Perustin Facebookiin ryhmän nimeltä Asuntopolitiikkaa amatööreille ja ammattilaisille. Olen iloinen, että siellä on jo vajaan viikon sisällä käyty hyviä keskusteluja energiansäästöasioista.

Sain sitä kautta muun muassa tietää, että parillakin alueella Porvoossa ja Espoossa on vireillä kaavahankkeita, joissa jo kaavoitusprosessiin otetaan mukaan energia-asiat. Olen menossa torstaina Hiilijälki hallussa -seminaariin kuulemaan Porvoon tapauksesta enemmän.

Energia-asiat kiinnostavat sitä enemmän, mitä kalliimmaksi energian hinta nousee. Ihan samalla tavallahan autojen kulutustasoihin on alettu kiinnittää huomiota polttoaineen hinnan kallistumisen myötä. Ja kun asiakkaat ovat ostaneet mieluummin vähemmän kuluttavia autoja, niitä on myös tehty enemmän.

Hyvä, että vertailua autoon on otettu yhä laajemmin käyttöön myös rakentamiseen liittyvissä energia-asioissa. Viesti on aina hyvä konkretisoida jo tuttuun juttuun, jotta se menee paremmin perille.

Itse mietin tällä hetkellä kiivaasti energiansäästövinkkejä kerrostaloasukkaille. Olen tekemässä siitä artikkelia jälleen kerran. Ja yhä uudelleen joudun miettimään, millä uudella tavalla asian voisi tuoda asukasta lähemmäs ja tökätä niin, että hän havahtuu asiaan ja jopa kokeilisikin uusia asumisen tapoja.

Täytyy varmaankin heittää Asuntopolitiikka -ryhmän keskustelupalstalle kysymys aiheesta. Parhaat ideathan ovat niitä, jotka joku on jo kokeillut käytännössä ja hyväksi havainnut.

Siihen hommaan naamakirja on oiva väline. Ja käytännön energiansäästövinkit ovat mitä suuremmassa määrin asuntopolitiikkaa. Onhan se jo todettu, että asumisen tavat vaikuttavat todella paljon muun muassa rakennuksen lämmityskuluihin. Eikä niitä tapoja muuteta muuten kuin sinnikkään viestinnän avulla.