Tilaa RSS-feed

Olipa kerran yleishyödyllinen yhtiö

Tämä tarina on silkkaa satua, täyttä kuvittelua siitä, miten jokin asia olisi voinut tapahtua ja mitä siitä olisi voinut olla seurauksena.

 

”Olipa kerran Kolmen Kirjaimen Osuuskunta, jonka omisti työssäkäyvien etuja ajava liike. Osuuskunta oli perustettu aatteen palossa yleiseksi hyödyksi liikkeen jäsenten elämää helpottamaan tilanteessa, jossa tarvittiin hyviä asuntoja tavallisille työntekijöille. Kaikki olivat innoissaan.

Valtiovaltakin hurrasi ja tuki yhtiötä monella tavalla rakennuttamaan runsaasti asuntoja. Ja sehän rakennutti. Vuosien varrella sen omistukseen tuli tuhansia ja tuhansia koteja.

KKO kehitti vilpittömin mielin asumista, antoi asukkaille paljon sananvaltaa asumiseensa ja ennen kaikkea piti vuokran maltillisena. Työssäkäyvien etuja ajava liike halusi, että ylimääräinen raha, jota sattui kulujen jälkeen jäämään yli, käytettiin uusien talojen tekemiseen tai vanhojen korjaamiseen.

Asukkaat kokivat asuvansa arvokkaasti vuokralla ja kertoivat ylpeästi olevansa KKO:n asukkaita.

Jollain vuosikymmenellä suuresta lamasta selvinnyt maa alkoi vaurastua jälleen ja rahan tekemisen huuma iski KKO:ta ympäröivään maailmaan. Ajatuksia ujuttautui myös ylevien aatteiden osuuskuntaan.

– Miksi emme alkaisi tehdä omistusasuntoja? Voisimme pyytää mukaan muitakin tahoja omistajiksi jakamaan riskejä. Nyt on niin hyvät markkinat, että kyllä meidän täytyy hyödyntää tilanne, ehdotti eräs jäsen osuuskunnan kokouksessa.

– Onpas hyvä idea! Onhan se niin, että metallimies asuu jo omassa tiilitalossa. Ei meidän työntekijät enää tarvitse vuokra-asuntoja kodeikseen, vakuutti toinen.

Mutta kukaan muu ei innostunut aiheesta. Kokouksessa nousi kiivas vastustus koko ideaa kohtaan. Se koettiin täysin osuuskunnan hengen vastaiseksi. Osuuskuntakokouksen vanha ja viisas puheenjohtaja opasti nuorempia jäseniä isällisesti heittämään moiset haaveet kokonaan menemään.

– Veljet hyvät, nyt pitää katsoa kauas tulevaisuuteen. Tulevat työntekijätkin tarvitsevat hyviä ja edullisia koteja itselleen. Kun hoidamme työntekijöiden asumisasiat kunnialla, voimme parhaalla mahdollisella tavalla vaikuttaa heidän käteen jäävään tuloonsa. Kun tässä porukassa olemme ihan rehellisiä, niin emmehän me tulopoliittisissa neuvotteluissa paljoa pysty yksittäiselle palkansaajalle palkankorotusta kerralla saamaan.

Puheenjohtajan sanoja kuunneltiin nyökytellen. Hän jatkoi puhettaan.

– Jos nyt alkaisimme tehdä riskibisnestä, joutuisimme pahimmassa tapauksessa korottamaan vuokralaisten vuokria kohtuuttomasti ja eihän uusista omistajista voi koskaan tietää, josko he haluaisivat vaikka kerätä vuokrissa tuottoja itselleen. Ajatelkaa, miltä näyttäisi, jos me työntekijöiden etujen ajajat alkaisimme riistää työntekijöitä sillä tavalla. Nauraisihan meille naurismaan aidatkin sellaisesta moraalittomuudesta, pauhasi puheenjohtaja.

Kokousedustajat kohahtivat kauhuissaan pelkästä ajatuksesta ja ne kaksi jäsentä painoivat päänsä häpeissään alas. He tajusivat heti, että olivat päästämässä melkoista petoa irti ehdotuksillaan. Eihän osuuskunnan kunniakasta historiaa pidä sillä tavalla turmella.

Kokous päätti yksimielisesti jatkaa toimintaa hyväksi havaitulla polulla ja teki valtion tuella yhä uusia ja uusia vuokra-asuntoja, joissa asukkaat asuivat ylpeinä omista kodeistaan ja kotitaloistaan. Heillä oli ilo asua ja elämiseen jäi enemmän aikaa ja rahaa.

Työntekijöiden etuja ajava liike kasvatti arvostustaan ja jäsenistö kasvoi vuosien saatossa valtavasti, koska kaikki halusivat olla mukana liikkeessä, joka vilpittömästi ajoi työntekijöiden etuja ja toimi kaikkien mielestä niin kuin yhteiskuntavastuullisen toimijan pitääkin toimia.”

 

Tämä tarina on siis täysin kuvitteellinen. Kirkasotsaisen kirjoittajan haaveilua. Mutta olisi tuollainen toimija aikamoinen tekijä. Ainakin tavallisen palkansaajan näkövinkkelistä katsottuna.

Päivi Karvinen