Tilaa RSS-feed

Omannäköisestä elämästä

Tällä viikolla kaksi ihmistä on kehunut elämänasennettani ja jopa kysynyt minulta neuvoa, miten kannattaisi elää, jotta löytää jotain sellaista, jota olen kuulemma löytänyt. Hämmensi moinen kehu, mutta laittoi miettimään.

En osannut kummallekaan vastata suoralta kädeltä, vaikka tiedän toki, että olen jo pidempään ollut ihan tyytyväinen elämääni. Onnellisuus varmaan näkyy monella tavalla ulospäin. Mutta eihän moista asiaa pitäisi ääneen sanoa.

Kel onni on, se onnen kätkeköön. Sehän se on vanha suomalainen viisaus ja tarkoittaa kai jotain sellaista, että jos krossaa liikaa onnellansa, niin vähintäänkin kai kateelliset kanssakulkijat pistävät hiekkaa rattaisiin, ettei kukaan luulisi itsestänsä liikaa.

No sanottakoon heti alkuun, että en todellakaan luule itsestäni liikoja. Tunnen heikot psyykkiset ja fyysiset kohtani erittäin hyvin ja siinä kai se jokin piileekin, itsetuntemuksessa.

Tiedän, että olen erittäin herkkä ja se on huolehtimiseen taipuvaiselle ihmiselle huono ominaisuus ihmisen itsensä kannalta. Siksi olen kasvattanut itseäni siihen, että en murehdi määräänsä enempää niitä asioita, joihin en ihan oikeasti voi vaikuttaa.

Suurista asioista kun puhutaan, niin en voi omalla toiminnallani pakottaa isistä lopettamaan älyttömyyksiään, joten en songerru maailmalta tulleiden uutisten alle. Teen sen, minkä voin eli sanon mielipiteeni ääneen. Meidän ei pidä antaa pelolle valtaa ja meidän pitää olla jatkossakin suvaitsevaisia.

Vähän pienemmistä asioista mainittakoon, että tiedän että en voi muuttaa ketään ihmistä. Ettei minun kannata paasata kenellekään siitä, kuinka kasvisvoittoinen, sokeriton ja viljaton ruokavalio sekä hyvin pitkälle alkoholiton elämäntapa tuo älyttömästi energiaa ja parantaa unen laatua ilman, että tunnen eläväni askeettisesti.

Ei kannata paasata, koska en voi elää toisten puolesta, mutta saan ihan rauhassa olla onnellinen siitä, että olen noista asioista löytänyt avun kroonisiin nivelkipuihini. Eivät ne ole mihinkään hävinneet, eivätkä varmasti vanhenevasta kropasta mihinkään häviäkään, mutta pysyvät ruodussa, jotta voin muun muassa harrastaa liikuntaa.

Liikunta on nimittäin minulle mielenterveyslääke parhaimmasta päästä. Saleilu pitää kremppaavan olkapään kunnossa, lenkkeily pitää veren liikkeessä ja jooga auttaa kehonhallinnan lisäksi keskittymiskyvyn parantamiseen. Siksi olen määrännyt liikunnan kuulumaan elämääni säännöllisesti siitäkin huolimatta, että pitäähän ihmisen tehdä kaikkea muutakin. Olen vaan huomannut, että itselle todella tärkeille asioille kannattaa varata aikaa.

Minun kohdallani se tarkoittaa liikunnan lisäksi aikaa läheisille ihmisille ja aikaa kulttuurinautinnoille. Olen karsinut elämästäni muun muassa joutavia velvoitteita tai tapoja, joita tulee tehtyä lähinnä vanhasta tottumuksesta. Olen toki myös luopunut joistain asioista, joiden soisin kuuluvan elämääni vahvemmin, mutta luopumalla olen saanut tilalle jotain muuta, jotain kokonaisuuden kannalta tärkeämpää.

Palaan vielä noihin heikkouksiini. Olen siis herkkä mielenlaadultani siitäkin huolimatta, että moni pitää minua aika täpäkkänä akkana. Ne eivät ole mitenkään ristiriitaisia piirteitä. Itse asiassa herkkyys ei suinkaan ole heikkous silloin, kun tunnistaa sen itsessään. Sen voi kääntää omaksi vahvuudeksi hyödyntämällä sitä oikeissa paikoissa, kuten ihmisten kohtaamisissa.

Näkökulmakysymys  onkin yksi tärkeä asia elämässäni. Jos elämääni katsoo yhdestä näkökulmasta voi alkoholin pilaaman, köyhän lapsuuden tai avioeroon päättyneen ensimmäisen avioliiton tai lähes uupumukseen johtaneen suorittamisen nähdä kaikkea muuta kuin onneen johtavina asioina. Mutta minä näen asian toisin.

Isän varhainen kuolema sai minut tajuamaan jo varhain, että kenen tahansa elämä voi päättyä milloin vain ja siksi kannattaa elää rohkeasti ja pitää hyvät välit läheisiin. En todellakaan ole tässä suoraviivaisesti onnistunut, mutta tuo oivallus on auttanut minua luovimaan ihmissuhdekarikoissa.

Avioero 20 vuotta sitten sai minut tajuamaan, kuinka tärkeää on hoitaa parisuhdetta, mutta itseään ei kannata uhrata. Omien tarpeiden huomioon ottaminen on erittäin tärkeä asia niin lasten kuin parisuhteen kannalta. Isän varhainen menetys puolestaan auttoi näkemään asiaa lapsen silmin tuossa ikävässä elämäntilanteessa.

Äärimmäisen kiitollinen puolestaan olen nivelongelmilleni siitä, että ne ovat pakottaneet minut katkaisemaan äidinmaidossa imetyn suorittamisen. Herra paratkoon, kuinka tyytyväinen olen, kun olen tajunnut päästää tässä asiassa itseni helpommalla! Ja tiedän, että lähipiirikin kiittää.

 

En vieläkään osaa tämän paremmin avata ajattelutapaani, mutta ehkä tämä jotain viitteitä antoi asioista, jotka ovat luoneet pohjaa juuri minun elämälleni. Joku saattaa pitää tällaista avautumista omituisena, mutta mitä sitten vaikka pitääkin. Tiedän, että ainakin mainitsemani kaksi ihmistä arvostavat tätä avautumista.

Sekin on ollut yksi elämää helpottava asia, kun on opetellut olemaan välittämättä siitä mitä muut ajattelevat tekemisistäni. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, sanoi eräs viisas työtoverini vuosien takaa.

Kiitos teille kummallekin ihmiselle, jotka puhuitte minulle tästä asiasta viikon varrella ja havahdutitte miettimään tarkemmin. Suuri kiitos myös siitä kannustavasta palautteesta, jonka annoitte Facebook-päivityksistäni. Toitte rohkaisevilla sanoillanne minulle voimia juuri nyt, kun todella tarvitsen niitä elämän mukanaan tuomien ongelmien takia.

Eihän elo täällä ajassa ole kenellekään ruusuilla tanssimista. Ei se ole ollut ennen eikä se ole sitä nytkään, mutta yksi asia on pysynyt ihan samana. Hyviä ja ymmärtäviä ihmisiä on paljon ja niiden seuraan kannattaa aktiivisesti hakeutua.

Happamat ankeuttajat voi jättää lillumaan omaan sappeensa olivat ne sitten työtovereita, ns. ystäviä tai sukulaisia. Minä ainakin kuljen sellaisten ihmisten ohi nykyään hyvin nopeasti, jos tajuan, että on kyse negatiivisesta asenteesta, ettei aikuinen ihminen ole vaan valmis kohtaamaan omaa vastuutaan omasta olotilastaan.

Tiedän, ettei sekään ole aina helppoa, mutta eihän mikään tässä elämässä ole pelkästään helppoa. Silti kannattaa elää ihan rohkeasti omannäköistä elämää. Ainakin minua se on auttanut elon poluilla kompuroidessani.

Päivi Karvinen

p.s. Jos ihmettelet kuvavalintojani, niin kerron vaan, että nuo rarotongalaiset rötisköt ovat mielestäni kauniita. Tiedän, olen outo. Sukulaistyttöni kertoi sen jo minulle. 🙂