Tilaa RSS-feed

Sattumalle kannattaa antaa tilaa

Päätin mennä tänään päiväjoogaan Joogakoulu Shantiin. Kerrankin olin ajoissa ja laskeuduin selällä maaten ihanaan rauhaan odottaen hathatunnin alkua. Hengitin rauhallisesti syvään ja annoin itseni vaipua jokaisella uloshengityksellä yhä levollisemmaksi nauttien viiveestä ennen seuraavaa sisäänhengitystä.

Joogan kautta olen oppinut nauttimaan niin pienistä asioista kuin uloshengityksen jälkeisestä viivehetkestä, joka antaa parasympaattisen hermoston levätä ja vapauttaa kehoa stressistä. Suosittelen kokeilemaan.

Lilluessani hyvänolontunteessa kuulen, kuinka ohjaaja aloittaa tunnin lausumalla meille levollisen rauhallisella äännellään, että tervetuloa kundaliiniperhe jälleen tunnille.

Sanoiko hän kundaliini, mietin siinä raukeudessani ja tajuan samalla, että olen valinnut väärän kerroksen. Hathajooga on kahta kerrosta alempana. Nousen istumaan ja näen Kylli Kukkin, jonka näkeminen varmisti erehdykseni. Tämä piti olla Merin tunti.

Sekunnin sadasosan ajan mietin, että mitäs nyt, mutta ilokseni aivoni viestittävät siinä samassa, että tästähän tulee mielenkiintoista, etten ole aiemmin tätä kokeillutkaan, eikä ole tullut koskaan edes mieleen, että kokeilisin. Nyt sitten kokeilen koko puolentoista tunnin verran.

En varmasti olisi itse hakeutunut kundaliinitunnille, sillä jostain kumman syystä minulla on ollut käsitys, että se on jonkin sortin hihhulijoogaa, jota tällainen jalat tanakan tukevasti maan pinnalla pitävä perusjärkeilijä ei voi ymmärtää.

Ja mitä sainkaan! Upean kokemuksen hermoratapumppauksesta, tanssin riemusta, lihaskuntoharjoitteista, venyttelystä ja meditaatiosta. Olin kertaheitolla myyty tälle joogamuodolle.

Kiitin Kylliä tunnin jälkeen ja pyysin, että saan ottaa hänen kanssaan selfien. Kerroin, että haluan jakaa hänen levittämää ilosanomaa omilla kanavillani.

Olen aina ollut sitä mieltä, että suunnitelmia pitää tarvittaessa osata muuttaa ja että sattumalle kannattaa aina antaa tilaa. Tämä kokemus taas vain vahvisti käsitystäni. Tarttumalla rohkeasti hetkeen ja sen luomiin mahdollisuuksiin voi luoda, löytää, kokea ja saada jotain enemmän.

Sain taas muistutuksen myös siitä, että luulo ei ole tiedon väärti. Ja sehän pätee niin moneen muuhunkin asiaan.

Päivi Karvinen