Tilaa RSS-feed

Sijoitustoiminnasta

Sain tällä viikolla työni puolesta pohtia vuokra-asuntosijoittamista. Kysymys on haasteellinen. Kyllähän sijoittajia tarvitaan, jotta markkinoille saadaan uusia asuntoja. Mutta miten saadaan varmistettua, ettei liiallinen omaneduntavoittelu sotke koko pelikenttää.

Viime päivinä on uutisoitu Nordean kaavailevan taloyhtiölainakäytäntöön rajoituksia. Nuo lainathan voivat pahimmillaan vaarantaa suomalaisen osake-yhtiö –mallin toimivuuden ja luotettavuuden. Erityisen ongelmallisina on pidetty sijoittajien kiinnostusta taloyhtiölainallisia asuntoja kohtaan.

Samoin on uutisoitu Kojamon eli VVO:n pörssihaaveista ja nostettu esiin, että pörssiin meno voi johtaa vuokrankorotuksiin, koska – yllätys yllätys – sijoittajat vaativat jatkuvaa osinkotuoton paranemista. Kojamon osinkotuotto on täysin riippuvainen vuokratuotosta, joten päivänselvä asia on, että kaikista asunnoista otetaan viimeinen hinta.

Kojamon Nieminen on väittänyt, ettei pörssiin meno nosta vuokria, koska vuokrat määräytyvät markkinoiden mukaan. Jokainen asuntomarkkinoita tunteva tietää tuon puheen kaksiteräisyyden. Kojamo on markkinaveturi ja osaltaan määrittelee ison asuntokantansa turvin vuokratasoa, koska asunnoista on kova kysyntä kasvukeskuksissa.

Mitä sitten voitaisiin tehdä, että sijoittajien toiminta toisi lisää asuntoja markkinoille, mutta ei tuhoaisi hyvin toimivia järjestelmiä eikä varsinkaan kurittaisi entisestään asukkaiden kukkaroa?

En ole perehtynyt riittävästi vapaarahoitteiseen sijoitustoimintaan, jotta voisin opastaa markkinoita. Sen sijaan minulla on esittää toiveita liittyen asumisen kohtuuhintaisuuteen.

Toivottavasti pankkien rajoittavat käytännöt taloyhtiölainoihin liittyen toteutuvat. Omaa etuaan eli riskienhallintaa pankit tietysti ajavat, mutta lisäsiunauksena pieni asukas saisi taloudellista turvaa, jos välttyy muiden osakkaiden lainanhoitokuluilta.

Entä sitten tuo Kojamon tapaus. Ei kai voi muuta kuin toivoa parasta ja ihmettä. Nimittäin sitä ihmettä, että ammattiliitot käyttäisivät verovapaita osinkojaan perustaakseen uudestaan alkuperäisen VVO:n kaltaisen yhtiön tuottamaan kohtuuhintaisia ARA-asuntoja markkinoille.

Onhan sekin asuntosijoittamista, vaikkei tuotakaan omistajilleen paljon muuta kuin yhteiskunnallista arvostusta. Se arvostus tosin voisi olla ammattiliitoille nyt kovaa valuuttaa.

Ja senkin ihmeen kun vielä saisi nähdä, että ARA-asuntojen lainaehdoille tehtäisiin täysremontti ja niistä tulisi oikeasti haluttu tuote. Nythän ne eivät alan toimijoiden mukaan kannusta tekemään uusia asuntoja.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus uutisoi vastikään, että vuosina 2016-17 toteutettiin 5 308 normaalia ARA-vuokra-asuntoa (Uutta tietoa ARA-asumisen markkinoista). Hyvä että noinkin paljon, mutta enemmänkin saisi olla. Riittävä tarjonta kun pitää hintatasoa kurissa ja jokainen markkinoille tuotettu kohtuuhintainen asunto on ainakin asukkaiden edun mukaista.

Myönnettäköön, että olen erityisesti ARA-asuntojen ystävä kun on kyse vuokra-asumisesta. Miksikö? Siitä raadollisesta syystä, että ARA-asuntoihin liittyvät rajoitukset pitävät inhimilliset pyrkimykset aisoissa.

Ihmisen perusominaisuuksiin tuntuu nimittäin kuuluvan ahneus. Kun se yhdistyy vääränlaiseen kunnianhimoon ja oman egon pönkittämiseen, lopputulos on vähemmän kaunista katseltavaa.

Eikä hyvään herra- tai rouvaonneen voi enää sinisilmäisesti luottaa tässä yksilön etua korostavassa ajassa. Siksi toimivaa ARA-järjestelmää tarvittaisiin minun mielestäni enemmän kuin koskaan aiemmin on tarvittu.

 

 

 

Päivi Karvinen

 

p.s. Jaan tämän kirjoituksen twitterissä, koska se on hyvä väline tällaisten kirjoitusten jakamiseen, mutta en kommentoi siellä kirjoitustani. Aidot keskustelut käydään ihan jossain muualla. Haluan antaa itselleni ja keskustelukumppanille mahdollisuuden tulla paremmin ymmärretyksi.