Sohva ja läppäri

Oman perheen nuoriso alkaa olla siinä iässä, että omilleen pitäisi pian päästä. Samoissa tunnelmissa eletään myös sukulais- ja ystäväperheissä.

Muistan elävästi sen, kun itse muutin 80-luvun alussa 18-vuotiaana toiselle puolelle Seinäjokea omaan vuokrakämppääni. Se oli pienessä, nyt jo puretussa puukerrostalossa. Asunnossa ei ollut suihkua, jääkaappia eikä sähköhellaa. Silti se oli aivan loistava kämppä, jossa vietetystä kesästä on ihanat muistot.

Minulla oli siellä patja, levari ja keittiön pöytä tuoleineen kalusteina, eikä muuta tarvittu. Patjan päällä loikoillen saattoi yksin tai kavereiden kanssa lojua kuuntelemassa Eppuja, Neal Youngia tai Doorsia. Keittiön pöydän ääressä syötiin juustoa ja patonkia, lipiteltiin Porvoon lankkua ja keskusteltiin henkeviä.

Tuntuu, etteivät nuorison tarpeet oman asunnon suhteen ole kovin paljon muuttuneet peruslähtökohdiltaan. Asunnossa pitää viihtyä yksin tai kavereiden kanssa ja tärkeintä omassa asunnossa on oma vapaus ilman vanhempien valvovia silmiä.

Kun tein gallupia lähipiirin nuorison keskuudessa, kävi ilmi että suihkua, jääkaappia ja hellaa pidettiin itsestään selvyyksinä ja roinaa ensiasunnossa on enemmän kuin ennen. Niin ja ilman läppäriä ja laajakaistaa elämä menisi kuulemma tosi hankalaksi. Oma poikakin osti ylioppilaslahjarahoillaan nimenomaan läppärin ikään kuin turvatakseen nykyelämän perusvarusteiden olemassaolon.

Kunnon sohva pitää myös hankkia, mutta siihen kelpaa yhtälailla kirpputoritavara kuten aikoinaan itsellekin. Sohvalla voi kuulemma tehdä kaikkea, mitä nyt kotona tehdään: käytetään läppäriä, syödään ja nukutaan. Niin ja varmasti sellaistakin, jota ei täti-Päiville kerrota.

Vaikka tuntuu siltä, että perusasiat eivät ole nuorison asumisasioissa muuttuneet, niin jotain kylläkin. Omassa nuoruudessa ei mietitty asumisen sisustusta heti alusta lähtien samalla tavalla. Ei myöskään ollut samaa määrää rompetta. Tuntuu siltä kuin nuoriso rakentaisi itselleen turvasatamaa tämän maailman melskeisiin.

Tosi on, että tämän päivän nuoret joutuvat aloittamaan aikuistumisensa muutenkin paljon monimutkaisemmassa maailmassa. Tuntuu kuin heidän pitäisi olla enemmän aikuisia heti alussa.

Nuorempi poikani pohti taannoin, että kannattaako ostaa asunto heti kun pääsee töihin vai muuttaa ensin vuokralle. Kerroin molempien asumismuotojen hyvistä ja huonoista puolista. Silti en malttanut olla sanomatta, että valitsit sitten kumman tahansa, ethän unohda haavettasi mennä ulkomaille melomaan.

Yritin selittää, että jos panostaa liikaa asuntoasioihin ja siihen tarvittaviin hankintoihin, on niissä pian niin kiinni, että muiden unelmien toteuttaminen hankaloituu. Jos jotain toivon, niin sitä, että lapseni toteuttavat unelmansa. Silloin olisi vanhemmiten jotain mielenkiintoista muisteltavaa siinä vaiheessa, kun unelmiksi riittävät jo vähän pienemmätkin tapahtumat.