Tarvittaisiinko uutta yleishyödyllistä toimijaa?

Kävin Asuntoreformiyhdistyksen seminaarissa, jossa esiteltiin tänään julkistettu hallituksen asuntopoliittinen ohjelma.

Pelimerkit ovat kuulemma kovin vähissä, kun valtiolta ei ole jaossa paljon muuta kuin niukkuutta. Valtion talousongelmat ovat lievästi syvenemässä ja julkiset menot sen kun kasvavat. Edessä on valtiovarainministeriön mukaan parikin niukkaa vuosikymmentä.

Silti asuntopoliittisessa ohjelmassa esitetään, että asuntoja pitäisi saada rutkasti kasvukeskuksiin, jotta työtä tekeville olisi riittävästi asuntoja kohtuumatkan päässä työpaikoiltaan ja sen lisäksi asumisen pitäisi olla kohtuuhintaista. Alueiden eriarvoistumistakin pitäisi pääkaupunkiseudulla ehkäistä ja asumisen laatuakin parantaa.

Kyllä, kyllä, kaikkihan nuo tavoitteet allekirjoittavat, ovat itse asiassa allekirjoittaneet jo niin kauan kuin itse muistan seuranneeni asuntopolitiikkaa eli noin 15 vuotta. Samaa laulua on laulettu ja perustelut sille, ettei mitään tapahdu ovat nekin olleet aina samat: tontit ja rakentaminen kallista ja valtion pitäisi tukea tuotantoa enemmän.

Se mikä on muuttunut 15 vuodessa, on se että nyt kaikki on bisnestä. Muun muassa kunnat haluavat markkinahinnat myytävistä tonteista eivätkä rakennuttajat enää toimi ihan aidosti yleishyödyllisinä yhteisöinä.

Jos toimisivat, ne tekisivät huomattavasti enemmän valtion tukemaa tuotantoa huolimatta siitä, ettei siitä saada parasta mahdollista tuottoa.Kiinteistöt saadaan kyllä vähemmälläkin toimimaan kannattavasti. Persnettoahan niiden ei voida antaa tuottaa.

Ministeri Kiuru totesi tilaisuudessa, että homma on kiinni tahtotilasta. Kyseessä on tosiaankin erittäin monisyinen asia, jossa eri toimijoiden kunnista, valtiolta, rakennuttajista ja rakennusliikkeistä pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.

Miten ihmeessä tuo yhteinen tahtotila saataisiin aikaan tänä aikana, jolloin jokainen toimija tuijottaa vain parasta mahdollista tulosta tavalla tai toisella?

Ministeri peräänkuulutti uusia ideoita asian ratkaisemiseksi. En nyt pysty ihan uutta ideaa antamaan, mutta käväisi mielessä, että pitäisikö pääkaupunkiseudulle kuntaliitosten lisäksi saada aikaan ihan oikea yleishyödyllinen asuntojen tuottaja, joka tuottaisi hinnaltaan halpoja asuntoja tavallisille ihmisille?

Halpuutta ei tarvitse lukea huonolaatuiseksi. Olen vaan niin kyllästynyt sanaan kohtuuhintainen. Se hämärtää asioita. Tarvitaan halpoja asuntoja, jotta reilun tuhat euroa kuussa käteen saava pienipalkkainen työntekijä voisi asua pääkaupunkiseudulla. Heitä tarvitaan tekemään töitä.

Uusi idea tämä aito yleishyödyllinen toimija ei ole siksi, että niitä on joskus ollut toiminnassa niin vuokra- kuin omistusasuntopuolellakin. Nyt tarvittaisiin vaan uutta, jotta voitaisiin alkaa puhtaalta pöydältä. Jonkun vaan pitäisi ottaa pari askelta taaksepäin tässä liian markkinaehtoiseksi menneessä tilanteessa.

Päivi Karvinen