Tilaa RSS-feed

Valtaosa tuloista asumiseen

Haastattelin viime viikolla nuorta naista, joka oli vihainen siitä, että asumiseen menee valtaosa käteen jäävästä tulosta. Häntä suututti myös, ettei hän saanut Helsingin kaupungin vuokra-asuntoa, joka olisi ollut vuokran osalta paljon halvempi kuin vapaarahoitteinen, jonka hän joutui ottamaan.

Katri on 21-vuotias kolmivuotiaan pojan äiti, joka hoiti raskauden takia keskeytyneet lähihoitajaopintonsa säntillisesti päätökseen ja hankki hyvän työpaikan.

Jos hän olisi muuttanut jo opiskeluaikana pois kotoa, hän todennäköisesti olisi saanut Helsingin kaupungin vuokra-asunnon. Tosin silloin hän olisi joutunut turvautumaan asumis- ja elämiskuluissaan täysin yhteiskunnan tukeen.

Sen sijaan Katri oli yhdessä äitinsä kanssa päättänyt, että asuu kotona siihen saakka, että koulu on käyty ja työpaikka plakkarissa. Mutta sitten Katrin edelle meni kaupungin jonossa muita, eikä asuntoa löytynyt.

Toinen syy asunnon saamattomuuteen oli se, että Katri ei halunnut hakea asuntoa itä-Helsingistä, kun työ ja tukiverkosto on länsi-Helsingissä. Lapsen päivähoitoajat olisivat kolmivuorotyöläisen työajoilla tulleet kohtuuttomaksi, eikä äidin apua olisi ollut lähellä.

Koska kohtuuhintaisia asuntoja on ihan liian vähän, Katri joutui ottamaan vapaarahoitteisen asunnon, jonka vuokra on luvalla sanoen kohtuuton, kuten voi taulukosta todeta.

Tilastokeskus uutisoi vastikään, että Helsingissä vuokralla asuvan käteen jäävistä tuloista menee jo yli 40 prosenttia asumiseen. Se on paljon. Se on liikaa silloin, kun pitää selvitä Katrin tavoin pienillä tuloilla.

Katri totesi haastattelun lopuksi, että mitään ylläreitä ei saisi tulla, jotta noilla tuloilla selviää. Kuinka monen elämä on sujunut ilman ylläreitä!

Kyllä minuakin suututti, kun olin kuunnellut Katria! Ei tämän homman pitäisi ihan näin mennä.

Päivi Karvinen

 

Katrin tulot ja menot kuukaudessa yksinhuoltajana

Lähihoitajan peruspalkka                                      + 2 100 €

Lapsilisä yksinhuoltaja                                      +    144,30 €

Asumistuki                                                              +    400 €

Verot                                                                        –     400 €

Vuokra kaksiosta                                                    –  1 100 €

Kotivakuutus                                                           –       25 €

Lapsen hoitomaksu                                                –       80 €

Helsingin seudun bussikortti                                –       52 €

Puhelin- ja internetkulut                                        –       20 €

Ruokamenot                                                           –     400  €

Käteen jäävä tulo / kk                                             567,30 euroa