Tilaa RSS-feed

Vanhana haluan asumiselta turvallista yksityisyyttä

Kävin tekemässä Lappeenrannassa juttua Helmi-kodista. Se on pieni dementiayksikkö 70-luvulla rakennetun talon alakerrassa. Talon yläkerroksista on myös vuokrattavissa tavallisia asuntoja, joiden asukkaat saavat ostaa hoivapalveluita Helmi-kodilta. Hyvin kodinomainen ja lämminhenkinen paikka.

Jäin miettimään ratkaisun järkevyyttä. Dementiayksikkö oli pieni, rauhallinen ja viihtyisä. Henkilökunnalla oli selvästi lämmin ja tervejärkinen ote tekemiseen. Tukiasuntojen kohdalla luotu toimintaidea oli aivan loistava. Voit asua omassa asunnossasi, pitää kiinni omasta yksityisyydestäsi, mutta silti saat kaipaamaasi apua esimerkiksi turvarannekkeen avulla heti kun tarvitset.

Kun itse alkaa lähestyä elinkaaren puoltaväliä, niin ilmeisesti tällaisiin asioihin kiinnittää enemmän huomiota. Tiedän polveutuvani juuri niistä suomalaisista, jotka tuoreen lastun nähdessään virrassa oman tuvan kohdalla lähtivät kirveen kanssa tervehtimään tunkeilijaa. Ihmisiä ei saa asua liian paljon ympärillä. Siksi halusin ehdottomasti aikanaan pois Helsingin melskeistä Sipooseen.

Olen kuunnellut hienoista inhotusta tuntien tuttavan puheita isosta laitoksesta, jossa ikäihmisten on sopeuduttava laitosrytmiin. Aamupalalle on noustava aikaisin aamulla, vaikka koko ikänsä olisi tottunut myöhäisempiin ja verkkaisempiin aamuihin. Laitoksessa sellaista ihmistä pidetään hankalana tapauksena. Samaistun tuohon rauhallisten aamujen vanhaan rouvaan ja toivon, etten joudu kokemaan samaa.

Se mikä Helmi-kodin tapauksessa herätti ihmetystä, on se että yhteiskunnan taholta pienten yksikköjen perustamista hankaloitetaan viranomaismääräyksin. Vielä viisi vuotta sitten Helmi-kodin kaltainen pieni, mutta silti riittävän iso yksikkö kelpasi luvan saamiseksi, muttei enää. Huonekoot pitäisi olla isompia ja vessoja pitäisi olla enemmän. Käytännön toimijan mukaan uudet määräykset ovat aiheuttaneet muun muassa sellaisen tapauksen, että huoneesta piti purkaa vaatehuone riittävän neliömäärän saamiseksi. Ja sitten vaatehuoneen tilalle, epäkäytännölliseen nurkkaukseen ei voinut laittaa muuta kuin vaatekaapin. Tuli mieleen hölmöläisten hommat peiton jatkamisesta.

Kun puhutaan yhä enemmän hoivayksiköiden kannattavuudesta, eivätkö tämän kaltaiset byrokraattisen ihmeellisyydet kannattaisi purkaa ensimmäisenä? Tässä on kyse samasta asiasta kuin rakentamisen kustannuksia nostattavissa määräyksissä. Niitäkin yritetään purkaa eikä lisätä, jotta homma tulisi kannattavammaksi.

Ymmärrän kyllä, että vanhusten hoivakodeilla täytyy olla tietyt kriteerit ja valvonta. Mutta kuten haastateltavani sanoi, puitteitakin tärkeämpi asia on se, että henkilökunta oikeasti tykkää vanhuksista ja ymmärtää heitä. Sitä minä ainakin haluan, jos saan elää niin pitkään, että metsäkotini alkaa tuntua turvattomalta ja alan jopa kaivata ihmisiä ympärilleni.