Tilaa RSS-feed

Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta

Laura Lindstedt sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja käytti kiitospuheensa ihan toisiin tarkoituksiin kuin vain kiittääkseen kaikkia taustahahmoja kustannustoimittajasta omaan äitiinsä. Hän käynnisti melkoisen somemyllyn.

Itse reagoin puheeseen siten, että onpas mielenkiintoinen persoona, mielipiteitä, kyky puhua hyvin ja rohkeasti. Jos kirja on samaa luokkaa, niin sen täytyy olla ajatuksia herättävä.

Innoissani jaoin vielä Ylen ykköseltä kuulemani Kirjakerho-ohjelman Facebook-kavereille, joiden monen tiedän jakavan kirjalliset harrasteeni. Ajattelin, että pääsemme käymään hyviä keskusteluja kirjallisuudesta.

Mutta päällimmäiseksi keskusteluaiheeksi nousi se, oliko oikein, että kirjailija käyttää kiitospuheensa sen kritisoimiseen, että yhteiskuntamme ei ole enää solidaarinen tai yhteisöllisyyttä tukeva. Ja kun kritiikin kärki kohdistui hallituksen linjauksiin, niin keskusteltiin siitäkin, loukkaako arvostelu hallitusta ja samalla myös suurta osaa Suomen kansasta, joka äänesti hallituspuolueita.

Äimistyin, että reaktio oli tuollainen. En ala tässä nyt ensisijaisesti pohtimaan sitä, oliko Lindstedtin puhe oikein vai väärin, vaikka olenkin sitä mieltä, että se oli freessi puheenvuoro ja että jos kokee epäoikeudenmukaisuutta noin vahvasti, täytyy hymistelyn sijaan puhua. Se on minun mielestä terve merkki ihmisessä.

Sitä paitsi pidän tärkeänä, että puhutaan solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä yhteisöille. Olen asukastoimintaa tutkineena ja siitä kirjoittavana toimittajana erittäin tietoinen siitä, kuinka suuri merkitys noilla asioilla on taloissa. Jos yhteisöllisyyttä löytyy, asukkaat viihtyvät ja kokevat olonsa turvalliseksi ja yhtiökin on tyytyväinen, kun rahaa säästyy ilkivaltakulujen tai järjestyshäiriöiden aiheuttamien kulujen kurissa pysymisen kautta.

Käydyssä keskustelussa jäin kuitenkin ensisijaisesti äimistelemään viestin ymmärtämisen moninaisuutta. Kuinka sama puhe voidaan tulkita niin eri tavoin, kun ihmiset käsittelevät sitä erilaisista lähtökohdista. Yhä se jaksaa yllättää, vaikka viestinnän ammattilaisena olen siihen enemmän kuin tottunut.

Somekeskusteluista tuli mieleen edesmenneen viestinnän proffan Osmo A. Wiion lait inhimillisestä viestinnästä. Kun nuorena opiskelijana luin nuo ensimmäistä kertaa, ajattelin korskeasti, että eivät voi pitää paikkaansa.

Olen sittemmin kääntänyt takkini tässä asiassa eli siis muuttanut mielipidettäni kokemuksen myötä vastaamaan paremmin todellisuutta.

Keskustelu Finlandia-palkitun puheesta oli todella hyödyllinen. Se sai minut kaivamaan Osmon lait uudelleen esiin. Ne selittävät monia asioita tässäkin ajassa. Mutta niistä huolimatta on hyvä uskaltaa avata suunsa silloin, kun uskoo sen olevan tarpeellista.

Päivi Karvinen

 

Wiion lait inhimillisestä viestinnästä 

1.   Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta.

1.1 Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu.

1.2 Jos viestintä ei voi epäonnistua, niin se kuitenkin tavallisimmin epäonnistuu.

1.3 Jos viestintä  näyttää onnistuvan toivotulla tavalla, niin kyseessä on väärinkäsitys.

1.4 Jos olet itse viestintään tyytyväinen, niin viestintä varmasti epäonnistuu.

2.   Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta eniten vahinkoa.

3.   On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.

4.   Mitä enemmän viestitään sitä huonommin viestintä onnistuu.

4.1 Mitä enemmän viestitään sitä nopeammin väärinkäsitykset lisääntyvät.

5.   Joukkoviestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat, vaan miten asiat näyttävät olevan.

6.   Uutisen tärkeys on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön.

7.   Mitä tärkeämmästä tilanteesta on kysymys sitä todennäköisemmin unohdat olennaisen asian, jonka muistit hetki sitten.