Tilaa RSS-feed

Vuokra-asuntojen omistaminenko kultakaivos?

Asuntoreformiyhdistyksen historiikista luin, että sata vuotta sitten Helsingin asunnoista jopa yli 80 prosenttia oli vuokra-asuntoja. Historiikki kertoo koruttomasti sen kuinka omistusasuminen pikku hiljaa yleistyi, kun sille luotiin paremmat olemassaolon edellytykset.

Haluttiin selkeää eroa itäisen naapurimaan aatteisiin ja katsottiin, ettei valtion pidä liikaa järjestää ihmisten asumisoloja. Omistusasuminen kun sopi paremmin yhteiskuntajärjestykseemme, todettiin tuolloin. Ja samalla linjallahan ollaan edelleen huolimatta siitä, että lama-aikoina vuokra-asuntojen tuotantoa tuetaan sen verran, että asuntojen tuotanto ei Suomessa vallan lakkaisi.

Nyt ollaan tilanteessa, että koko Suomen 2,7 miljoonasta asunnosta vain 800 000 eli hieman vajaa 30 prosenttia on vuokra-asuntoja. Noin 200 000 vuokra-asuntoa on yksityisten omistuksessa ja loput kuuluvat isoille yleishyödyllisille asuntojen omistajille.

Isot omistajayhtiöt tekevät nyt siis väliaikaisesti vähän enemmän uusia vuokra-asuntoja, kun valtio tukee niiden tekemistä. Ovat kuitenkin jo ilmoittaneet, että jatkossa tuskin tehdään, kun tuki loppuu.

Helsingissä ja muissa opiskelijakaupungeissa vuokra-asuntopula koettelee näin elokuussa erityisesti nuoria ihmisiä.

Tänä päivänä ei ole enää vuokrasääntelyä, vaan vuokrat määrittyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Eli tuon mallin mukaan vuokrat ovat nyt korkeita, koska asunnoista on pula. Mutta miksi asuntoja ei sitten ole enempää vuokralla, jos niistä on niin kova kysyntä ja vuokraakin saa periä ihan omantunnon mukaan?

Todennäköisesti siksi, ettei vuokra-asuntojen omistaminen ole mikään kultakaivos, josta omistajat kahmalokaupalla haalisivat voittoja nostamalla vuokria mielensä mukaan. Hommaan sisältyy paljon tekijöitä, jotka tekevät siitä bisneksestä vähemmän houkuttelevan.

x x x

Olen itsekin vuokra-asunnon omistaja, sillä minulla on mieheni kanssa sijoitusasunto Helsingissä. Meidän kaltaisia vuokra-asuntojen omistajia valtio ei tue, joten näköpiirissä ei ole tilannetta, että väki ryntäisi hankkimaan sijoitusasuntoja ja laittamaan niitä vuokralle.

Onneksemme me olemme löytäneet asuntoon opiskelijan, joka asuu jo viidettä vuotta tuossa asunnossa. Siis ihanneasukas omistajan kannalta: maksaa vuokransa säännöllisesti, elää ihmisiksi ja asuu pitkään.

Mutta miksi emme ole hankkineet enempää vuokra-asuntoja omistukseemme?

Yksinkertaisesti siksi, että vuokra-asunnon omistaminen ei todellakaan ole mikään pikavoittojen kultakaivos, jos asunnon hankkii velkarahalla, kuten me. Eikä varsinkaan, jos asunto on vanhassa kiinteistössä, kuten meidän.

Itse asiassa melko suuri osa maamme vuokra-asunnoista sijaitsee vanhoissa, perusparannusta kaipaavissa taloissa. Ja varsin harvalla taitaa olla mahdollisuus hankkia vuokra-asuntoja kasapäin käteisellä.

Meille sijoitusasunto on pitkän tähtäimen hankinta, josta ei odoteta pikavoittoja. Siksi tällaiseen palkattomaan ”harrastukseen” on varaa ja intoa. Jos asuntoja olisi enemmän, myös palkaton hallinnointi-, markkinointi- ja kunnossapitotyö lisääntyisi ja alkaisi todella tuntua työltä.

Olen työskennellyt vuosikausia vuokra-asuntoja omistavassa yrityksessä ja tiedän sen työn ominaisuudet. Siitä syystä ei haluta alkaa tehdä sitä hommaa ihan päivätyökseen. Niihin ominaisuuksiin kuuluvat muassa ihmisten maksuvalmiuden ongelmat, asiakkaiden kasvavan vaatimustason tyydyttäminen ja taloussuhdanteiden oikut, jotka saattavat euroalueen korkotasollakin tehdä ikäviä tepposia.

Ymmärrän hyvin, miksi vuokra-asunnot ovat Suomessa suurimmaksi osaksi isojen, institutionaalisten omistajien hallussa. Riskit hajautuvat.

Oman vähäisen omistajakokemuksen myötä ymmärrän yhä paremmin isoja kiinteistönomistajia, jotka yrittävät pitää talonsa kunnossa ja saada niistä sen verran tuottoa, että se riittäisi hallinnon pyörittämiseen ja henkilöstön palkkoihin. Kauheasti ylimääräistä tuottoa siitä hommasta ei jää omistajille jaettavaksi, vaikka asukkaat toki muuta ajattelevatkin, kun vuokrat vaan nousevat.

On helpompi syyttää omistajaa ahneeksi, kun perehtyä siihen kuinka muun muassa valtion tulo- ja menoarvion myötä sähkön kiristyvä verotus tulee jälleen nostamaan lämmityksen hintaa ensi vuonna. Tai kuinka kiinteistöjen rakennuskustannusindeksi on noussut voimakkaammin kuin inflaatio ja nostanut talojen korjauskustannuksia viime vuosina voimakkaasti.

Mutta sanottakoon, että tietysti on hyvä, että asukkaat ovat kriittisiä. Purematta ei kannata niellä mitään. Enkä kyllä yhtään ihmettele ihmisten epäileväisyyttä. Kun jatkuvasti uutisoidaan poliitikkojenkin taloudellisen moraalin höltymisestä, niin miksi yritysmaailmassa toimijoiden uskottaisiin olevan yhtään puhtoisempia.

Toinen asia on vielä ymmärtää sekin, että omistajalla on useimmiten ihan lainmukainen oikeus periä vuokra-asunnosta haluamaansa vuokraa ja jopa myydä se, jos haluaa. Se tosin on myös seikka, joka ikävä kyllä vaikuttaa vahvasti vuokra-asumisen imagoon pysyvänä, arvostettuna ja turvallisena asumismuotona.

Ja ymmärtää vielä sekin, että tähän on suomalainen yhteiskuntajärjestys tähdännyt jo vuosikymmeniä. Enpä voi sanoa, että olisin itse sitä toista vaihtoehtoakaan ollut halukas valitsemaan.

x x x

Entä mitä aiomme tehdä pitkällä tähtäimellä omalle sijoitusasunnollemme? Se on maksettu velattomaksi siinä vaiheessa, kun olemme joko jääneet tai jäämässä kohta eläkkeelle. Pistämmekö lihoiksi ja ostamme harrikat vanhuuden vaivojen vastalääkkeeksi?

Kun asunto on velaton, siitä saa jo kohtuullista vuokratuottoa, joka voi olla ihan mukava lisä eläkkeeseen. Silloin voi olla tyytyväinen siitä palkattomasta työstä, jota sen eteen tekee nyt. Lähes palkatontahan se on, sillä ennen kuin laina on maksettu, ei yksittäisestä asunnosta tule vuokratuottona kuin kahvirahoja.

Jos pidämme asuntoa omistuksessamme vielä siinä vaiheessa, vuokralaisemme on varmasti yhtä tyytyväinen kuin nykyinenkin. Sen verran tiedän vuokra-asuntojen markkinoinnista, että kohtuuttomia vuokria ei kannata periä, jos haluaa pitkäaikaisen asukkaan asuntoon. Silloin vaivaa on vähemmän, eikä rahaa kulu asukkaan etsimiseen tai asunnon tyhjäkäyttöön.

Eläkkeellä olisi toki myös aikaa harrastaa asunnon omistamiseen liittyviä töitä. Tarkemmin ajateltuna, pitäisiköhän hankkia sittenkin vielä lisää sijoitusasuntoja. Eihän sitä koskaan tiedä, miten paljon ne eläke-edutkin heikkenevät parissa kymmenessä vuodessa.

Päivi Karvinen