Ara-järjestelmän muutos ei lupaa hyvää asukkaille

Ympäristöministeriön asettama työryhmä antoi tammikuussa suosituksensa valtion tukeman asuntotuotannon ja sitä koskevan hallinnoinnin kehittämiseksi. Johtopäätöksenä esitetyistä muutoksista voi todeta, että asukkaille muutokset eivät lupaa hyvää, sillä asuminen ara-asunnoissa tulee kallistumaan sekä uusien ehtojen mukaan rakennettavissa asunnoissa että tasausjärjestelmän takia myös vanhoissa asunnoissa. 

Työryhmän esittämät asiat ovat suosituksia, mutta niistä tulee taatusti suurimmasta osasta myös päätöksiä. Sen verran hanakasti nykyhallitus on myllertänyt myös asuntopolitiikan saralla.

Aloitan isoimmasta muutoksesta eli pitkän korkotukilainan takaisinmaksun lyhentämisestä 40 vuodesta 30 vuoteen. Jokainen asuntolainan omistaja tietää, että jos laina-aika lyhenee neljänneksen, kuukausierä kasvaa merkittävästi. Niin tulee käymään myös näissä lainoissa. Kysyin työryhmän vetäjältä tiedotustilaisuudessa, että onko asumiskulujen kasvua otettu asukkaiden kannalta huomioon, varsinkin nyt, kun juuri on leikattu asumistukiakin. 

On kuulemma huomioitu, mutta vaikutuksen arvioidaan pieneksi. Olivatkohan kysyneet asiaa ara-asuntojen tuottajilta. Minä kysyin ja sain kuulla, ettei vaikutus suinkaan ole pieni, vaan niin kriittinen, että hankkeita todennäköisesti jää tekemättä sen takia, että vuokra nousee liian kovaksi. Eli toimenpiteellä varmistetaan tehokkaasti se työryhmän suositus, että valtion tukemaa asuntotuotantoa tulee vähentää.

Asumisen laatu heikkenee

Asumisen hintaan vaikuttaa varmasti myös se, että jatkossa pysäköintiratkaisut esitetään toteutettavaksi markkinaehtoisesti myös ara-kohteissa. Kustannuksia hillitsemään lienee tarkoitettu se, että valtion tukemalla tuotannolla ei jatkossa pitäisi olla muusta asuntorakentamisesta poikkeavia vaatimuksia eli sen ei pitäisi poiketa laadullisesti markkinaehtoisesta tuotannosta.

Vapaarahoitteisten asuntojen keskipinta-ala on kymmenessä vuodessa pienentynyt kymmenen neliötä, kun taas ara-asuntojen koko on pysynyt asumisen ja asuntojen kalustamisen kannalta toimivampana eli keskipinta-ala ei ole pienentynyt. Ara-taloissa edellytetään rakennettavaksi myös asukkaiden yhteistoimintaa edistäviä tiloja kuten kerhotiloja. Ara-tuotannossa on myös korkeat laatuvaatimukset kestävän kehityksen mukaiseen rakentamiseen. Valtion tukema asuntotuotanto on myös kautta aikain ollut edellä kävijä erilaisissa pilottihankkeissa, jotka ovat vieneet asumista laadukkaampaan suuntaan.

Kovin vikaan en varmasti ennusta, jos totean, että työryhmän esitykset vievät ara-asumisesta kaiken tuon mennessään. Ja kannattaa huomata, että kaikki tuo on saatu aikaan hintaan, joka on tuottanut esimerkiksi Helsingissä kolmanneksen edullisemmat vuokrat kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.

Segregaation ehkäisyyn ei ole tulossa työkaluja

Entäpä sitten segregaation ehkäisy, jolle on oikeaa tarvetta isoissa kaupungeissa. Totta on, että alueellista eriarvoistumista ehkäistään ennen kaikkea muilla kuin asuntopolitiikalla, mutta asumisella on tärkeä merkitys asiassa varsinkin nyt, kun eriarvoistumista kiihdytetään muilla politiikan saroilla.

Työryhmä esittää, että valtion tukemalla asuntotuotannolla on merkitystä segregaation ehkäisyssä, mutta esittää keinoiksi kunnille lähinnä vain ohjeistusta, joka on jo joka kunnan tiedossa. Hallitus on jo ottanut kunnilta pois kaikkein parhaimman segregaation ehkäisemiseen käytetyn työvälineen lakkauttamalla asumisoikeusasunnoille suunnatun valtion tuen eli lakkauttamalla vuoden 2026 alusta ko. uudistuotannon. Tilalle työryhmä esittää lyhyellä korkotuella rakennutettavia omaksi lunastettavia vuokra-asuntoja. Ongelman vain on, että niille pitäisi löytää kysyntää alueilla, joilta asukkaat eivät halua ostaa omistusasuntoja. Tuottajiakin pitäisi löytää tuotteelle, joka on sukua menneisyyden osaomistusasumiselle. Niitä ei tuotettu kourallista enempää, koska kysyntää ei ollut, ja hallinnointi oli vaikeaa.

Lyhyen korkotuen vuokra-asuntoja puolestaan haluttaisiin jatkossa käyttää ensisijaisesti suhdannetyökaluna matalasuhdanteessa. Asukkaan kannalta on jälleen se ongelma, että nuo asunnot ovat heti kättelyssä kalliimpia kuin pitkällä korkotuella rakennutetut. Ja kymmenen vuoden jälkeen noista asunnoista tulee vielä kalliimpia, kun rajoitukset poistuvat.

Nyt siis tehdään kovalla kädellä vuokra-asumista kalliimmiksi. Tämä palvelee sijoittajia totta kai, mutta asukkaalle on luvassa kovempia aikoja. Jos asiaa mietitään asumistuen näkövinkkelistä, niin paineet menojen kasvuun sillä saralla tulevat kasvamaan, ja jos lisätukea ei heru, kasvavat kustannukset kaatuvat asukkaiden maksettavaksi.

Opiskelijoille tarjolla vanhakantaista ajattelua

Erityisasumisen osalta vammaisten ja ikäihmisten asumiseen on jatkossakin jonkin verran investointiavustuksia tarjolla. Hyvä niin, mutta opiskelijoille kyyti on rahoituksen osalta yhtä kylmää kuin tavan vuokralaisille; vuokrat tulevat SYL:n ja SAMOK:in laskelmien mukaan nousemaan kovasti.

Työryhmä tosin esittää opiskelijoille porkkanaa, joka henkii vahvasti menneen maailman asennemaailmaa. Tiedän Hoasille historia-artikkeleita tehneenä, että opiskelijat ovat jo pitkään vastustaneet soluasumista, koska se ei ole aitoa yhteisöllistä asumista, vaan epämieluisaa, rauhatonta ja opiskeluja hidastavaa pakkokimppa-asumista. Nyt työryhmä esittää, että soluasuntojen rakentamiseen kyllä heruu tukea. Kuulen korvissani kuinka työryhmässä entiset nuoret ovat todenneet, että kyllä soluasuminen kelpasi asumiseen ennenkin, ja että opiskeluaika on vain väliaikaista, joten se saa kelvata nytkin. Nyt se tosin paketoidaan yhteisöllisyyden kauniiseen ajatukseen, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Ara-kiinteistöt eivät ole valtiolle riski

Ara-järjestelmän muutosta perustellaan nyt sillä, että valtion taloudellista riskiä pitää pienentää. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat ry – KOVAn esiin tuomassa analyysissä nostettiin esiin, että ara-kiinteistöjen kiinteistövakuudet ovat 1,3-kertaiset valtion takauksiin nähden, ja kun vakuuksien määrät ylittävät takauksien määrät, korkotukilainoihin ei liity oleellisia riskejä. Eli se siitä perustelusta. 

En kiellä, etteikö ara-järjestelmä kaipaisi muutosta, mutta sitä ei pitäisi tehdä pienituloisten asukkaiden kustannuksella, kuten nyt ehdotetaan. Esimerkiksi korkotukilainojen takaisinmaksun etupainotteisuuden lisääminen on hyvä asia, jotta korjaustoimintaan pystyttäisiin varautumaan taloudellisesti oikea-aikaisesti. Samalla laina-aikaa ei kuitenkaan saisi lyhentää, jotta vuokrat saataisiin pidettyä kohtuullisemmalla tasolla. Myöskään valtion roolia kiinteistöjen korjaamisen rahoittamisessa ei pitäisi vähentää muuttaen sitä markkinaehtoiseksi, sillä se tekee vuokrakehityksestä epävakaampaa. 

Ara-asunnot ovat tuoneet taloudellista turvaa pienituloisille

Valtion mukanaolon pointti lainoituksessa on ollut nimenomaan sen mukanaan tuoma turvallisuus. Asukkaiden ei ole tarvinnut pelätä yhtäkkisiä kustannusnousuja. Pienituloiset asukkaat tarvitsevat valtion tukemia asuntoja, koska monellakaan ei ole taloudellista puskuria kestää ylläreitä samalla tavalla kuin hyvin toimeentulevilla.

Kokonaisuudessaan työryhmän esitys tuntuu muutenkin kovin vähän pienituloisten ihmisten arkea tunnistavalta tai ainakaan ymmärtävältä. Siinä puhuu sijoittajamaailman henki, joka ikävä kyllä on ollut pyrkinyt valtaan asuntopolitiikassa jo vuosikausia, mutta nyt se on puhjennut sellaiseen kukkaan, etten ole moista 30 vuotisella urallani nähnyt. Sen kuitenkin tiedän kokemukseni ja yhteiskunnallisen ymmärrykseni pohjalta, että tällä politiikalla on pitkät seuraukset niin asumisen kohtuuttoman kallistumisen, ylisukupolvisen köyhyyden lisääntymisen kuin segregaation voimistumisen osalta. Toivottavasti olen väärässä!

Päivi Karvinen