Arvokas elämä unohtui

Filosofi Pekka Himasen johtaman työryhmän loppuraportin käsittely julkisuudessa osoittaa surullisen selvästi, kuinka oikeaan työryhmä on päätelmissään osunut.

Arvokkaan elämän kunnioittamisen puute on johtanut siihen, että loppuraporttia ja sen tekijöitä kohdellaan armotta, repien heidän työnsä eli suuren osan elämäänsä arvottomiksi palasiksi perustellen asiaa enemmän tai vähemmän muotoseikoilla.

Himasen ryhmän työn raateleminen tällä tavoin peittää alleen sen, mistä oikeasti pitäisi tässä yhteydessä puhua eli arvokkaan elämän kunnioittamisesta.

Ei ole filosofien tehtävä tuoda konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä arvokas elämä pitää sisällään. Konkretian määritteleminen olisi meidän toimittajien tai yhteiskunnallisia palveluita suunnittelevien ja toteuttavien tahojen tehtävä.

Kun isot huutavat, pienet eivät uskalla sanoa ääneen, että kyllä tuossa perusasiassa on oikeasti sisällään tärkeä sanoma, jonka työstäminen eteenpäin käytäntöön antaisi meille kaikille paremman tulevaisuuden.

Me kaikki haluamme, että elämämme olisi arvokasta. Haluamme, että meitä ei sanottaisi irti työstä kevyin perustein tai ettei meitä kiusattaisi työpaikalla. Haluamme, että lapsemme ja vanhuksemme hoidetaan inhimillisesti. Me haluamme, että meille jää asumiskulujen jälkeen rahaa harrastuksiin tai että voimme toteuttaa itseämme ilman, että meidän pitää pelätä henkistä tai fyysistä väkivaltaa.

Kun arvokkaan elämän sanoma vaietaan näin isolla lekalla, käy mielessä pelko, että mihin me suomalaiset olemme oikeasti maatamme viemässä.

Päivi Karvinen