Asukasyhteistyötä turhia nipottamatta

Kävin tekemässä Tampereella juttua asumisoikeustalosta, jossa asukkaista koostuva talotoimikunta on ollut erittäin aktiivinen koko talon 10-vuotisen historian ajan. Rakennusaikana he pääsivät valitsemaan asuntojen pintamateriaaleja ja valvomaan työmaakokouksissa asukkaiden etuja laajemminkin.

Myöhemmin ovat itse touhunneet pihalla sen verran paljon, että ympäristö on siisti ja viihtyisä. Huoltoakin ovat vaihdattaneet niin kauan että on löytynyt kunnolla hommansa hoitava yhtiö.

Porukka on ollut kaikin puolin aktiivinen muutenkin hoitamaan talon asioita sillä periaatteella, että turhista ei nipoteta ja talonpoikaisjärkeä käytetään hommassa kuin hommassa.

Eräs asukas kiteytti heidän touhunsa sopivasti sanoihin: ollaan sen verran aikuisia ihmisiä, että ymmärretään, ettei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, mutta silti osataan tehdä kompromissejä.

Se oli mielestäni hyvin sanottu. Kuinka helposti meistä varmaan jokainen niksahtaa välillä lapselliseen käytökseen, joka aiheuttaa joskus jopa kestämättömiä konflikteja niin isommassa yhteisössä kuin myös perheessä kodin seinien sisäpuolella.

Mutta kuinka paljon mukavampaa kaikki on, kun voidaan sopia asioista asiallisesti ilman jatkuvaa kiistaa siitä, kuka on eniten oikeassa. Jos jotain saisin kaikkivaltiaana muuttaa, niin poistaisin ihmisten turhan ylpeyden ja vääristyneen omanarvontunnon. Niistä ei ole koskaan seurannut mitään muuta kuin vahinkoa.

Mutta kun en ainakaan vielä ole havainnut itsessäni kaikkivaltiaan ominaisuuksia, joudun tyytymään hyvän viestin eteenpäin viemiseen.

On mukava kirjoittaa tuollaisten porukoiden tekemisistä ja antaa esimerkkejä siitä, kuinka asuminen isossa kerrostaloyhteisössä voi olla mukavaa ja toimivaa.

Varmasti siinäkin talossa on ollut monenlaista takkuakin, mutta aikuiset ihmiset ymmärtävät, että ne nyt vaan kuuluvat elämään eikä niistä kannata määräänsä enempää illittää.

Päivi Karvinen