Asuntomessut voisivat olla harvemmin

Tämän vuoden asuntomessuilta Jyväskylästä minulle jäi mieleen Maailmanpylväs-kerrostalo ja sinkun omakotitalo Noppa. Erinomaisia asuinkohteita.

Maailmanpylväässä oli hyvin suunniteltuja asuntopohjia ja hyvänkokoisia terasseja kauniisti avautumassa järvelle. Nopassa oli siinäkin aivan loistavasti käytetty kaikki 75 neliötä.

Juttelin Nopan suunnittelijan kanssa ja hän totesi talon suunnittelun lähteneen liikkeelle siitä, että suunnittelija väsyi kerrostaloasumisen häiriöihin. Niinhän se usein on, että ongelma tuottaa uusia innovaatioita.

Sen sijaan muu messutarjonta ei juuri säväyttänyt minua innovatiivisuudellaan. Vuodesta toiseen nähdään samantyyppisiä toteutuksia; ei suinkaan huonoja, mutta mieleen nousee kysymys, että kehittääkö tarjonta oikeasti suomalaista asumista?

On toki hyvä, että messuilla on edes pari tuollaista kohokohtaa, mutta miksi pitää tyytyä niin vähään?

Juttelin kaupungin kokkareilla kaupungin viestintäjohtajan kanssa ja hän ihmetteli, eivätkö messut voisi olla joka toinen tai joka kolmas vuosi. Erinomainen idea, komppasin heti.

Jos messut olisivat harvemmin, olisi myös messuorganisaatiolla aikaa ideoida ja etsiä asumisen kehityshankkeita mukaan yhteistyössä tutkijoiden ja rakennuttajien kanssa. Siten messut myös toteuttaisivat paremmin varsinaista tehtäväänsä eli parantaa asumisen laatua Suomessa.

Nyt se on lähinnä markkinatapahtuman järjestämistä eli sitä, mikä toiminta-ajatuksessa tulee vasta laadun parantamisen jälkeen.

Tiedän sen kokemuksesta, sillä vastasin sen firman viestinnästä vuonna 2008. Kyllästyin nopeasti siihen, että tärkeille asioille ei jäänyt aikaa, kun koko ajan oli viidetkin messut tekeillä. Ihan turha kuvitella, että sellaisella tahdilla kukaan pystyisi pysähtymään kehitystyöhön.

Jyväskylässä kävi vain noin 115 000 ihmistä. Helle toki vaikutti, mutta olisiko ollut syynä myös se, että ihmiset kaipaisivat sisältöön jotain uutta.

Messujen valojen yö oli jo loistava idea, jonka kaupunki toi uutuusideana mukaan halutessaan nostaa esiin valaistuksen merkitystä asumisessa ja omaa osaamistaan valosuunniittelun edistäjänä. Lisää moisia ideoita, kiitos!

Toivottavasti vähäinen kävijämäärä on se ongelma, joka pysäyttää messut kehittämään konseptia toden teolla uusille urille. Konseptihan on aivan loistava ja sillä on jo sellainen historia, ettei kannattaisi antaa sen kuivua kokoon liian kiireen takia.        Noppa-talo iltavalaistuksessa.

Päivi Karvinen