Haluan olla jonkun mielessä

Eilen uutisoitiin, että poikien soitot Väestöliiton poikien puhelimeen ovat lisääntyneet. Huolestuttavinta minun mielestä oli se, että niin moni poika koki, ettei kukaan aikuinen ole kiinnostunut hänen asioistaan.

Heti teki mieli huutaa maailmalle, että ”Haloo pahvit, eikö jo riitä tämä älytön, itsekeskeinen elämänmeno!”

Siitähän tässä on kyse. Kun koko maailma pyörii sen ympärillä, että koko ajan pitäisi keinolla ja hinnalla millä hyvänsä lisätä talouskasvua, jotta saisimme itsellemme paremman elintason. Sille alttarille uhrautuu moni ihminen, osa ihan omasta halustaan, mutta yhä useampi pakon sanelemana.

Siinä oravanpyörässä heikommat vaan jäävät väistämättä jalkoihin. Eikä ole niin, että vain pienet pojat siitä kärsisivät. Olen aivan vakuuttunut, että myös liian monet tytöt, samoin kuin aikuisetkin kokevat, ettei kukaan ole kiinnostunut heidän asioistaan.

Viisas ystäväni kertoi eilen jonkun sanoneen, että kaikkihan me haluamme, että olemme jonkun mielessä. Niin minä ainakin haluan ja olen vakuuttunut siitä, että parasta, mitä voin itse läheisilleni antaa on juuri tuo asia: että he tietävät ja tuntevat minun välittävän heistä. Antaessaan saa. Niin yksinkertaista se on!

Jos nyt tunsit tämän tekstin ällöttävän idealistiseksi tai typeräksi hömpäksi, niin istu alas ja mieti asiaa uudelleen. En ole kannattamassa paluuta kivikauteen, vaan haluan, että aivan keskeistä elämänarvoa ei unohdettaisi, vaan se pidettäisiin aina tiukasti mielessä kaikissa tohinoissa.

Päivi Karvinen