Lappilaisesta loma-asumisesta

Ylläksellä viikon hiihtoreissulla majoittauduimme Ylläshotelliin, uusiin huoneistoihin. Sisään astuessani vastaan tuli moderni huoneisto, jossa oli laattalattia ja hillityt värit.

Ensimmäinen reaktioni oli, että voi taivas kuinka kalsea. Ei tietoakaan kodikkuudesta, joka olisi oikein pakottanut nauttimaan joka solulla loman leppoisuudesta.

Samanlaista persoonatonta moderniutta olen ikävä kyllä nähtävissä monissa muissakin Lapin lomakohteissa, erityisesti Levillä, jonne on rakennettu valtavasti viime vuosina

Kävin nytkin Sirkassa kylästelemässä lapsuudenystäväni luona ja samalla pyörähdin Levin lomakylässä, jossa mielestäni on surullinen esimerkki siitä, kuinka jotain olennaista on unohdettu.

Kylä on arkkitehtuuriltaan kuin kopio mistä tahansa talvilomarysästä.
Jäin miettimään mitä muuta se voisi olla. Mitä on se omaperäinen lappilaisuus, jota toivoisin näkeväni enemmän?

Itse miellän lappilaisuuteen kuuluvan käytännönläheisyyden, jota en voi moittia nykysuuntauksessa. Puutakin käytetään, mutta niin pitkälle jalostettuna, että ei edes takan lämpö saa siitä tekemään kodikasta.

Ehkä kyse on juuri siitä ihmisen käden jäljen näkymättömyydestä. Lappilaisuuteen olen aina liittänyt käden taidot ja ihmisen luovuuden, johon pitkät välimatkat ja luonnon kaunis karuus ovat jopa pakottaneet. Ei siellä ole entisaikoina selvinnyt, jos ei ole osannut tehdä asioita itse. Ne, jotka eivät ole osanneet tai halunneet tehdä ovat muuttaneet helpomman elämän perässä etelään.

On tietysti niinkin, ettei sillä itse tekemisen periaatteella pyöritetä välttämättä isoa matkailubisnestä ja hyvähän se on, että lappilaisille on matkailun lisääntymisen myötä tullut töitä ja paremmat elämisen mahdollisuudet. Ja voihan olla, että suurin osa matkailijoista todella kaipaakin sitä, että joka paikassa on samanlaista. Ettei tarvitse pelätä mitään yllätyksiä.

Nykyihmisillä kun on usein niin vauhti päällä, että poikkeavuudet koetaan häiriöinä, joista hermostutaan. Ei nähdä sitä, että pysähtymällä ymmärtämään asiaa vähän laajemmin saattaisi nähdä jotain enemmän;)

Siksi toivoisin, että lappilaista persoonallisuutta ei menetettäisi kokonaan. Tiedän toki kokemuksesta, että lappilainen asuminen on ollut entisaikoina jopa hirvittävän ankeaa, mutta parhaimmillaan se on ollut lämminhenkistä kodikkuutta, jossa on yhdistynyt puurakentaminen, käsityötaidot, kiireettömyys yhdistettynä touhukkuuteen ja sitten tietysti elävän tulen luoma lämpö.

Ja sitten vielä lisättynä ripaus yllätyksellisyyttä, sillä sitähän lappilainen elämä on aina ollut. On ollut pakko sopeutua siihen, että kaikki ei mene niinkuin itse kuvittelee asioiden menevän.