Onko asuntojen tuotantotuki lopetuslistalla?

Viimeaikaisten asuntopoliittisten päätösten pohjalta ei voi välttyä ajatukselta, että vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuottamiseen tarkoitettua valtion tukea ollaan ajamassa alas. Lainsäädännön avulla.

Vastikään eduskunnassa hyväksytty korkotukiuudistus on tästä yksi esimerkki. Siinä heikennettiin olennaisesti alan toimintaedellytyksiä.

Olin lounaalla ARA-asuntoja tuottavan firman toimarin kanssa ja hän totesi, ettei valtion tuella ole enää järkevää tehdä asuntoja. Lainaehtoihin lisätyt rajoitukset muun muassa korjauksiin varautumisen osalta ovat käsittämättömiä.

Tuntuu kuulemma turhauttavalta se, että lakiuudistuksessa kuultiin kyllä asiantuntijoita, muttei oikeasti kuunneltu. Ymmärrän hyvin toimijoiden turhautumisen. Sama taho, joka perää rakennuttamaan lisää kohtuuhintaisia asuntoja, tekee omilla toimillaan homman vaikeaksi.

Lounasseurani toi esiin Belgian mallin, jossa tuotantotuki on lopetettu. Äkkiseltään tuntui mahdottomalta ajatukselta Suomeen sovellettuna, mutta onko sittenkään.

Jos ei ymmärretä, että huonoksi todettu laki ei parane paikkaamisilla, vaan se pitäisi uudistaa kokonaan, niin toimijoiden todella kannattaa miettiä muita tapoja tuottaa kohtuuhintaisia asuntoja. Ehkä tuota juuri tavoitellaankin ainakin valtiovarainministeriön suunnalla.

Kaikki tahot eivät suinkaan toimi tuoton maksimoinnin näkökulmasta katsottuna, vaikka osakeyhtiöinä toimivatkin. Onneksi.

Ihmisten perustarpeilla ei pitäisi pelata. Hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiin arvoihin kuuluu, että kaikilla mahdollistetaan kohtuuhintainen asuminen. Se on pohja, josta yksilöt ponnistavat pitkälle.

Mutta saataisiinko Suomeen aikaan vapaarahoitteisia asuntoja kohtuuhinnalla? Sehän riippuu lopulta omistajatahon arvomaailmasta.

Voisi kuvitella, että aidosti yleishyödyllisyyden hengessä toimivan yhtiön tai säätiön omistuksessa asumisen hinta pysyisi kohtuullisena ainakin niin kauan kuin yrityksellä on yhteistä hyvää haluava rouva- ja herraonni johdossaan. Mutta huono onni tuossa asiassa saattaa tulla asukkaille kalliiksi. Onhan tuo jo nähty.

Joka tapauksessa ARA-lainojen ehtojen kiristysbingo on ilmeisesti edennyt siihen pisteeseen, ettei edes korkoriskisuoja ole välttämättä riittävä houkutin niiden käyttämiseen.

Muistan kuinka eräs alan konkari totesi jo pari vuotta sitten haastattelussa, että 90-luvulla ajateltiin, että valtion kanssa on aina helpompi neuvotella lainaehdoista kuin pankkien kanssa. Ei kuulemma ajatella enää.

Saa nähdä missä vaiheessa päättäjät tajuavat, että kohtuuhintaisen asuntotuotannon synnyttäminen vaatii panostusta myös valtion taholta. Ja ennen kaikkea se vaatisi pitkäjänteistä ja vakaata asuntopolitiikkaa, jota viime vuosina ei todellakaan ole saatu kokea.

Päivi Karvinen