Onneksi asennevamman voi korjata

Sain lukijapalautetta. Olen kuulemma pitänyt hiljaiseloa blogissani, mitä tosiasiaa en voi kieltää, vain selitellä. Olen uusimassa sivujani siitä syystä, että työstän uutta palvelua, sähköistä artikkelipalvelua. Samaan aikaan on muutenkin ollut mukavan työntäyteistä eloa, hyvä niin.

Luin eilisestä Hesarista kolumnin, jossa kirjoittaja oli työstämässä omaa asennettaan kuntoon liikunnan osalta. Mies oli tullut siihen johtopäätökseen, että muutos kannattaa aloittaa siitä, että työstää päästään pois kuvitelman, ettei ole liikunnallinen ihminen. Hyvä idea.

Jäin miettimään, mitä itse voisin työstää samalla tavalla uusiksi. Löysin oikeastaan monta asiaa, mutta viime syksynä muokkaamani asia nousi esiin nostamisen arvoiseksi.

Kärsin viime elokuiseen leikkaukseen saakka lisäkilpirauhasen liikakasvusta. Sitä ei kukaan tiedä kuinka kauan olin sen oireista kärsinyt, mutta diagnoosi tehtiin reilu vuosi sitten. Vaiva teki minusta tietyllä tavalla erakon, koska olin lähes aina väsynyt.

Se väsymys muokkasi ajatuksiani sillä tavalla, että ensimmäinen ajatus sosiaalisista kanssakäymisistä oli aina, että ei, en kuitenkaan jaksa nauttia niistä. Parempi olla rauhassa kotona. Aloin myös nähdä ihmiset rasittavina olioina ja itseni vielä oudompana oliona. Se oli sen pitkään jatkuneen prosessin pahin seuraus.

Onneksi pääsin – tehokkaan suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän ansiosta – vaivasta eroon ja sain voimani takaisin.

Kesti kuitenkin yllättävän kauan päästä eroon sairauden muokkaamasta ajatuskuviosta pään sisällä. Eli päästä eroon siitä ensimmäisestä ajatuksesta, joka alkoi yleensä aina ei-sanalla. Varmuuden vuoksi.

Pikkuhiljaa kuitenkin opettelin uudelleen näkemään, että ihmiset eivät sittenkään ole rasittavia voimasyöppöjä, vaan mukavia, enkä minäkään mikään kauhean outo persoona ole. No okei, olen kyllä, mutta tietty outous on ihan hyvä juttu!

Onneksi asenteitaan ja ajatuskuvioitaan voi todellakin muokata. Eläköön ihmisen kyky parantua asennevammasta!

Päivi Karvinen