Oo Las Palmas, oo Kallis Kotimaa

Jokainen meistä vähän kypsemmän iän ihmisistä muistaa Irwinin laulun Las Palmas. Kuuntelin sen  viimeisellä viikolla Las Palmasissa juuri ennen kotiin lähtöä maaliskuun lopussa. Tein viisi kuukautta etätöitä tuossa ihanassa saarikaupungissa.

Irwinin laulun sanat ovat kuin suustani ylistystä lämmöstä ja rantojen kauneudesta. No joo, Irwin näki ihanat naiset rannalla, mutta minä laajennan näkökulmaa kaikkiin saarelaisiin. He olivat erittäin ystävällisiä, auttavaisia ja ihanan eläväisiä ihmisiä.

Kuulin erään pitkään saarella asuneen suomalaisperheen lapsen äimistelleen Suomeen saapuessaan, että miksi kaverit leikkivät kuolleita. Hän tarkoitti suomalaisten vakavailmeisyyttä ja pidättyväisyyttä. Sellaisiahan me suomalaiset usein olemme jo pienestä pitäen.

Minä ihastelin Palmasissa muun muassa salilla kuinka miehet halailivat nähdessään, vaikka näkivät toisensa salilla useinkin. Tai kuinka ystävät kulkivat käsikynkässä tai lapsia suukoteltiin ja huomioitiin mennen tullen. Puhumattakaan kuinka ihanaa oli seurata perhekuntien meluisan puheliaita sunnuntailounaita katuravintoloissa. Voi kuinka toivoisin samaa läheisyyttä Suomeenkin.

Toki saarella vietetty elämä opetti arvostamaan suomalaisten erinomaisia puolia, kuten sovitun asian tai ajan pitävyyttä. Olen oppinut, että kampaajalle sovittu aika kello kahdeksi tarkoittaa Palmasissa noin puoli kolmen ja kolmen väliä. 

Ja me suomalaiset todella osaamme nettihommat. En ole joutunut koskaan Hesassa kaupunkipyöräsovellusta käyttäessäni soittamaan asiakaspalveluun. Sitycletan palveluun olen soittanut useasti ja jouduin miettimään aina, onko minulla aikaa ottaa riskiä asioiden selvittelystä, jos käytän pyörää. Onneksi kuitenkin puhuvat siellä englantia ja ovat – kuten kaikkialla – erittäin asiakaspalveluhenkisiä. 

Liikkumiseen käytin paljon julkista liikennettä, joka toimii erinomaisesti ja on edullista. Kaupungin sisäinen bussilippu maksoi Guagua-kortin kanssa vain 70 senttiä. Taksimatkailukin oli todella halpaa. (Tuo kuvan kyyti löytyi vanhan kaupungin kukkuloilta.)

Aloimme miehen kanssa opiskella heti alusta asti espanjaa. Maassa maan tavalla ja toisaalta on erittäin palkitsevaa, kun alkaa ymmärtää sanan sieltä, toisen täältä ja osaa apusanoilla viedä asioita eteenpäin vaikkapa terveyskeskuksessa, jossa jouduin käymään murtuneen nilkan takia. Terkkari toimii yhtä hyvin kuin Suomessakin ja kiitos eurooppalaisen järjestelmän, suomalaiset saavat saman julkisen palvelun kuin kotonakin.

Töiden tekemisestä ei oikeastaan ole kummempaa sanottavaa. Kun wi-fi kuului vuokraan, se riitti. Ja kun korona-aika on opettanut asiakkaat tehokkaiksi Teamsin käyttäjiksi ja puhelinhaastattelut sujuivat samalla hinnalla kuin Suomessa, tein töitä ihan samalla tavalla kuin kotoa Sipoossa. Tai itseasiassa varmaan paremmin, sillä niveliäni ei saaren paratiisimaisen lämpötilan ansiosta kolottanut koko talvena ja mieli oli siksi virkeämpi. Juuri niveleni antoivatkin suurimman syyn muuttaa talveksi etelän lämpöön. Nyt tiedän sen olevan jopa työkykyäni ylläpitävä tekijä.

Varasimme ensi talveksi saman asunnon samaksi ajaksi. Las Palmasiin meillä ehti talven aikana muodostua myös oma sosiaalinen verkostomme. Canterasin rantabulevardilla tapasi uusia tuttavia useammin kuin tuttuja Nikkilässä. Hyvät kävelykelit pitivät huolta siitä, että ulkona viihtyi. 

Suomalaisen on helppo tulla Las Palmasiin myös aktiivisen Suomi-kerhon ja Turistikirkon takia. Ihania yhteisöjä molemmat. Eli sanomattakin varmaan selvää, että suosittelen etätyöskentelyä tai sitten eläkeloleilua Las Palmasissa. 

Kotiin palattuani totesin, etten enää yhtään ihmettele, miksi moni suomalainen taviseläkeläinen muuttaa Kanarialle talveksi. Kun kävin täällä ruokakaupassa, totesin, että maksoin ruokakassista ainakin kolmanneksen enemmän. Siellä on varaa myös hemmotella itseä manikyyrillä (8 euroa) tai piipahtamalla kahvilla (1,30 euroa) milloin vain.

Päivi Karvinen