Sosiaalinen asuntopolitiikka luo tuottavampia yksilöitä

Olen viimeaikoina haastatellut asumisoikeudesta kertovaa julkaisua varten useita asuntopoliittisia vaikuttajia, niin nykyisiä kuin jo eläkkeellä olevia.

Lähes jokainen on tuonut esiin, että Suomessa ei ole enää asuntopoliittista linjaa. Markkinat jylläävät ja toisaalta ihmisten asumisen nälkä on vähentynyt. Eli meillä on jo hyvä perustaso suurimmalla osalla väestä kunnossa.

Tänään haastattelin meppi Sirpa Pietikäistä, joka oli mukana synnyttämässä asojärjestelmää Suomeen.

Sirpakin oli sitä mieltä, että asuntopolitiikkaa ei ole ja oli huolissaan siitä, että asioita pidetään itsestäänselvyyksinä eikä huomata kuinka asiat menevät pikkuhiljaa vikasuuntaan.

Olen Sirpan kanssa samaa mieltä. Nyt luotetaan ihan liikaa liberaaliin markkinatalouteen ja siihen, että markkinat hoitavat ongelmat kuin luonnostaan.

En hyväksy ajatusta, koska se ei toimi. Markkinoille ei ole syntynyt kohtuuhintaisia asuntoja riittävästi.

Markkinat voivat ihan rauhassa määritellä varakkaiden asumista. Tai sellaisten pärjäävien nuorten ihmisten, joille maailma on avoin ja kaikki mahdollisuudet käsillä.

Olen itsekin ollut joskus sellainen. Paitsi, että ilman hyvinvointiyhteiskuntaa en varmasti olisi tässä tätä kirjoittelemassa.

Minunkaltaiselle köyhän perheen tytölle ei olisi mitenkään ollut mahdollista ponnistaa näin hyvin eteenpäin ilman maksutonta yliopistokoulutusta tai opiskelun ja asumisen tukijärjestelmiä kuten kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja.

Eikä olisi yksinhuoltajaäidilläni ollut 70-luvun alussa mitään mahdollisuutta omistusasuntoon ilman aravajärjestelmää. Me saimme hyvät eväät siihen, että pystyimme näkemään tulevaisuuden toiveikkaana.

Nyt puhutaan siitä, kuinka tuloerot kasvavat ja sosiaalinen luokkakierto on vaikeutunut. Sirpa oli sitä mieltä, että se on jo tyssännyt. Suomeksi sanottuna köyhän perheen tytöillä ja pojilla on entistä vaikeampaa nousta omin avuin pois köyhyydestä.

Me näemme jo nyt, miten poliittinen populismi on noussut Suomessa, vaikka se on Sirpan mukaan kovin viatonta verrattuna Euroopan moneen muuhun maahan.

Yksisilmäistä vihapuhetta synnyttävä populismi kumpuaa tyytymättömyydestä, joka syntyy toivottomasta elämäntilanteesta. Siitä, kun ei näe, että tulevaisuus olisi parempi itselle tai omille lapsille.

Asuminen on ihmisen perustarve, joka täytyy olla kunnossa, jotta voi ponnistaa eteenpäin. Siksi meidän ei kannattaisi jättää asuntopolitiikkaa pelkästään markkinoiden määriteltäväksi, vaan luoda siihen sosiaalinen ulottuvuus.

Se on se toivo. Se on tunnetta, että olemme kaikki samassa veneessä. Toivo vapauttaa kapasiteettiä tuottavampaan käyttöön. Niin se ainakin minun kohdalla teki.

 

 

 

 

Päivi Karvinen