Sosiaalisen asumisen festivaali toi Euroopan kotiovelle

Tänään päättyvillä Sosiaalisen asumisen festivaaleilla oli tarjolla hurja määrä asiaa eurooppalaisesta asumisesta. Olin mukana edellisilläkin festareilla Lyonissa kolme vuotta sitten.

Oli jälleen kerran mielenkiintoista päivittää tietämystään muiden maiden asumisesta, mutta yhtä lailla oli mielenkiintoista kuulla myös suomalaisten toimijoiden kuulumisia. 

Esimerkiksi Rakennustiedon tilaisuudessa oli hyvä kuulla, että ARAn päätös allianssikäytännön kieltämisestä perusparannushankkeissa ei ole kiveen kirjoitettu, vaan sitä voidaan tarkastella uudelleen. Samoin SOAn tilaisuudessa oli esillä erinomainen katsaus opiskelija-asumisen historiaan Suomessa. Mielenkiintoista oli myös kuulla nuoren suomalaisopiskelijan ajatuksista asumisestaan.

Torstai-illan Award-tilaisuudessa oli esitteillä 20 upeaa esimerkkiä ympäri Eurooppaa siitä, miten sosiaalisen asumisen myötä voidaan parantaa ihmisten elämänlaatua. Tilaisuus pidettiin Oodissa, jonka arkkitehtuuri häikäisi eurooppalaiset vieraamme.

Mutta tälläkin kertaa antoisimpana antina oli Lyonin tapaan keskustelut eri maiden toimijoiden kanssa. Ensimmäisillä illallisilla sain ilokseni pöytään Islannin, Norjan, Hollannin ja Ruotsin edustajat. 

Erityisesti jäi mieleen Islannin edustajan kertoma siitä, kuinka Islannissa on todella vähän sosiaalista asumista ja että vuokrat ovat nousseet yli sata prosenttia sen jälkeen, kun sijoittajat löysivät Islannin vuokramarkkinat noin 15 vuotta sitten. 

Hollantilainen edustaja puolestaan äimisteli, miksi emme ole laittaneet airbnb-toimintaa kunnollisen sääntelyn alle vielä kun voimme. Amsterdamissa ko. toiminta on nostanut hurjasti ns. normaalin vuokra-asumisen hintaa. Sama ongelma on kuulemma Reykjavikissä, jossa airbnb-toiminta virkosi suurin piirtein yhdessä yössä koronarajoitusten päätyttyä. No ehkä Helsinki ei ole ihan yhtä suosittu matkailukohde kuin nuo kaupungit, mutta hereillä tuon asian kanssa varmasti kannattaa olla.

Toisella illallisella pöydässäni oli myös espanjalaisia. Sinä iltana puhuttiin paljon maiden välisistä kulttuurieroista ja sen vaikutuksista muun muassa asumiseen. Sain valaista heille muun muassa sitä, kuinka asumisen osalta selviämme täällä pohjoisessa talven synkkyyksistä.

Journalistille nuo kohtaamiset olivat kullanarvoisia sikäli, että sain taas monta hyvää kontaktia Eurooppaan tulevia juttujani varten. On paljon helpompaa, kun voi kiittää viimeisestä ja jatkaa jutun juurta ajankohtaisesta asuntoasiasta.

Festivaalin järjestelyt sujuivat mielestäni hyvin ja kiitos siitä kuuluu ARAlle, joka vastasi käytännön toiminnoista. Ensi vuona festivaali pidetään Barcelonassa ja odotan sitä matkaa jo innolla sekä asian että kohtaamisten takia, mutta myös siksi, että pääsen käymään taas Gaudin suunnittelemassa elämänhullussa katedraalissa La Sagrada Familiassa.

Päivi Karvinen