Tarvitaan uutta intoa ja oikeudenmukaisia päätöksiä

Olin eilen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn järjestämässä Asumisen uudistaminen –projektin loppuseminaarissa. Siellä loistivat poissaolollaan isot yleishyödylliset toimijat, jotka eivät toden totta ole viime vuosina kauheasti tuottaneet uusia, valtion tuella rakennettuja vuokra-asuntoja.

No hyvä, että ovat aikoinaan olleet innostuneita asiasta ja tuottaneet markkinoille kymmeniä tuhansia asuntoja.

ARAn seminaarin aloituspäivänä äänessä olivat pienemmät toimijat kuten Järvenpään Mestariasunnot ja Lakea Oy. Heillä oli kerrottavana uusia kehityshankkeita, joissa toteutetaan energiatehokkaasti kohtuuhintaisia vuokra- ja asuntoja. Hyvä juttu!

Noiden yritysten kaltaisia toimijoita tarvittaisiin nyt enemmän. Eli niitä, joilla on palava into tehdä jotain uutta sen sijaan, että mietitään vain asuntojen tuottoa. Ei Lakea ja Mestariasunnotkaan taloja persnetolla tee, mutta heitä ajaa selvästi eteenpäin muukin motiivi kuin raha. Tosin heidänkin intoaa on rajoittamassa juuri rahoituksen järjestämisen vaikeus.

Uskonpa, että uusia asuntoja ei saada liikkeelle ilman uusia, innokkaita toimijoita. Tänä vuonna on lähtenyt liikkeelle vain noin 400 ara-asuntoa, mikä on aivan järjettömän vähän kysyntään verrattuna.

Valtiovallan puheenvuoroa kuunnellessa – ministeri Kiurun sairaslomasijaisena toimi kansliapäällikkö Pokka – tuntui käsittämättömältä, että ministeriössä on sellainen käsitys, että rakentajia ei vain huvita tehdä uusia taloja.

VAV:n toimitusjohtaja Teija Ojankosken selkeässä esityksessä tuli hyvin esiin se, kuinka valtio kuppaa lainaehdoillaan kaikkein pienituloisimpia asukkaita. Kun korjaustoimintaan tarvittaisiin rahaa, sitä ei voida enää kerätä tai ottaa lisää lainanhoitokuluja kannettavaksi jo muutenkin korkeissa, omakustannusperiaatteen mukaan määritellyissä vuokrissa.

Valtion lainaehdot vaikuttavat siihen, että korot ovat jatkuvasti korkeat ja lainaa pystyy lyhentämään aivan liian hitaasti. Vuokrien korkeaan hintaan vaikuttavat myös valtion määrittelemät verot ja maksut, jotka lohkaisevat jo melko ison osan talojen hoitokuluista.

Olisi ensisijaisen tärkeää, että vanhojen lainojen ehdot uudistettaisiin siten, että korkokatto säilytetään, mutta korkotaso myötäilisi markkinakorkoja, eivätkä asukkaat maksaisi vuokrissaan ylikorkeita korkoja valtiolle, kuten ovat jo vuosikausia tehneet. En yhtään ihmettele, että asukkaat kokevat tilanteen epäoikeudenmukaiseksi.

On käsittämätöntä, että valtion taholta ollaan muka huolissaan erityisesti pääkaupunkiseudun asuntopulasta, mutta lainajärjestelmään ei ole suunnitteilla minkäänlaisia helpotuksia eikä eilisen kuuleman mukaan myöskään käynnistysavustuksia ole suunnitelmissa uusien asuntojen tuottamiseksi. Sillä konstilla saatiin vuoden 2008 talouskriisin jälkeen liikkeelle iso määrä asuntoja. Valtion täytetakaus uusille asunnoille voisi sekin olla nyt paikallaan.

Tiedän, että valtion taholta pelätään tuen menemistä vääriin taskuihin. Siksi ehdottaisinkin, että luotaisiin uudenlainen tukimuoto sellaisille toimijoille, jotka sitoutuvat tiukkoihin yleishyödyllisyyskriteereihin, joilla varmistetaan, että talot ylläpidetään omakustannusperiaatteella ja pysyvät vuokra-asuntokäytössä pitkään. Lähes ikuiset käyttörajoitukset ovat muuten jo käytössä asumisoikeusasunnoissa.

Tiedän, että tuollaista ratkaisua vastustetaan siksi, että se muka vääristäisi kilpailutilannetta. Siksi on vastustettu sitäkin ehdotusta, että valtio itse aloittaisi vuokra-asuntotuotannon omistamansa Kruunuasuntojen kautta.

Suomeksi sanottuna tuo tarkoittaa sitä, että jos asuntoja rakennettaisiin edullisesti paljon, tarjonta  alkaisi vihdoin vastata kysyntää, mikä aina johtaa hintojen laskuun.

Ja sitähän ei tässä rahan pyörittämässä maailmassa anneta tapahtua. Siksi puhe asuntopuolasta erityisesti pääkaupunkiseudulla jatkuu aivan samalla tavalla kuin muistan sen jatkuneen jo yli kymmenen vuotta.

Päivi Karvinen