Toisten ihmisten huomioon ottamisesta
En halua käyttää sanaa solidaarisuus, koska se on poliittisesti niin arvolatautunut ilmaisu. Puhun siis toisten ihmisten huomioon ottamisesta. Näin joulun alla tämä näkökulma on muutenkin sovelias ja ihmiset sille vastaanottavaisia.
Olen vastustanut kauppojen aukioloaikojen vapauttamista niin kauan kuin muistan. Kantani ei ole mihinkään muuttunut, koska perusteluni ovat aikaa kestäviä.
Muistan, kuinka 70-luvulla aukioloajat alkoivat pidentyä. Yh-äitini oli Seinäjoella Lehtisen tavaratalossa
töissä ja kulki töihin polkupyörällä kesät talvet. Meille tuli auto vasta, kun olin teini-iässä.
Muistan kuinka alakoululaisena soittelin usein äidille illalla ikävissäni, että koska sä tulet kotiin. Silloin kaupat saivat olla auki vain kahdeksaan. Kesti aina vähintään yhdeksään ennen kuin äiti oli kotona jälkitöiden ja polkupyöräilyn jälkeen.
Minulla sentään oli kivenheiton päässä mummo turvana, jos oikeasti joku hätä olisi tullut.
Monella lapsella ei ole enää isovanhempia lähellä ja suurin osa kauppojen myyjistä on yhä samanlaisia pienipalkkaisia äitejä ja isiä, jotka sinnittelevät toimeentulonsa kanssa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa suurin osa työpaikoista on, elämisen kustannukset ovat korkeat, eikä vaihtoehtoja toisenlaiseen elämään ole tarjolla.
Kauppojen aukioloaikojen vapautumisen päätöksessä puhuu vahvemman ääni. Vanha totuus kuitenkin sanoo, että yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se pitää huolta heikoimmistaan.
Miten aiotaan nyt pitää huolta siitä, että lapsille tarjotaan vastavuoroisesti sellaiset olosuhteet, että heidän ei tarvitse tuntea turvattomuutta tai elää kohtuutonta päivärytmiä? Miten se varmistetaan tilanteessa, jossa leikataan kaikkia mahdollisia kuluja?
Olen itse tilanteessa, jossa minulla on mahdollisuus muokata työaikani täysin sen mukaan, että olen aikuistuvien lapsieni ja muistin kanssa kipuilevan äitini tukena aina kun he minua tarvitsevat.
Tiedän, että olen etuoikeutetussa asemassa, sillä minulla on mahdollisuus valita täytänkö elämäni työllä vai en. Silti muistan erittäin hyvin lapsuusmuistojen lisäksi senkin ajan, kun poikani olivat pieniä ja minullakin Yh-äitinä vaihtoehdot vähissä.
Joskus mietin, että miksi ihmeessä häiritsen mielenrauhaani vaahtoamalla näistä asioista, kun itsellä kuitenkin ovat asiat nyt todella hyvin. Herkkänä ihmisenä koen tällaiset epäoikeudenmukaisuudet ihan kehossa saakka.
Mutta onneksi se heikkouden hetki menee nopeasti ohi. On tärkeää puhua toisten ihmisten huomioon ottamisesta ääneen. Se on ihan oikeasti tärkeää eikä mitään tyhjänpäiväistä pehmolöpinää. Sen tietää jokainen poliittisesta suuntautumisestaan huolimatta siinä vaiheessa kun tarvitsee syystä tai toisesta muiden apua tai ihan viimeistään silloin, kun elämä vetelee viimeisiään.
Jack&Jill –jenkkikomedialeffassa Al Pacino esittää itseään ja lausuu puhuttelevan totuuden kertoessaan Jillille, että veljesi rakkaus sinua kohtaan on hautakumpurakkautta. Se havaitaan vasta sitten, kun on jo myöhäistä.
Komedioita ei kannata hyljeksiä. Niissä on paljon piiloviisauksia. Aiomme perheen kanssa katsoa joulun aikaan paljon leffoja. Eilen hankin Kansakoulukadun Vitosen-divarista vinon pinon leffoja, pääasiassa komedioita. Jouluna en ehkä jaksa vaahdota.
Päivi Karvinen
p.s. Kuva on Göteborgin asuntomessuilta vuodelta 2005. Olen harmitellut, kun en ole voinut käyttää tuota hauskaa kuvaa missään. Tähän se jollain lailla sopii, ehkä…