Visainen taloyhtiölainoitus

MustRead-artikkelisarjassa (linkki artikkeliin) käsiteltiin taloyhtiölainoihin liittyvää verotuksellista ongelmatiikkaa. Toimittaja oli hyvin perehtynyt aiheeseen, mutta vaikka jutun alla lukikin, etteivät rahoittajatahot olleet vaikuttaneet sisältöön, jäin kaipaamaan sijoittajien näkökulmaa laajempaa näkemystä. 

Artikkelin luettuani nousi mieleen kaksi asiaa. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota mainintaan sijoittajien kiinnostuksen häviämisestä, jos uustuotantoon tarkoitettujen taloyhtiölainojen rahoitusvastikkeiden verovähennysoikeuteen puututaan, kuten valtiovarainministeriö on esittänyt. Toinen mielenkiintoni herättänyt asia oli vähennysoikeuden mainittu vaikutus vuokratasoon.

Tuo ensimmäinen kohta osoitti selkeästä, että yhteiskunnalle voi olla riski nojata vuokra-asuntotuotannon kasvattaminen sijoittajien kiinnostukseen. Ainakaan sen kautta ei pystytä toteuttamaan pitkäjänteistä asuntopolitiikkaa eikä varsinkaan tuottamaan kohtuuhintaisia asuntoja. Kuten tekstissä tuodaan esiin (sen saattoi lukea jopa uhkaukseksi), sijoittaja kääntää katseensa helposti muualle, kun tuotot pienenevät. 

No asunnothan ovat ja pysyvät, mutta käytännössä se tarkoittaisi sitä, että vuokra-asunto myydään joko toiselle sijoittajataholle tai omistusasunnoiksi. Asukkaan kannalta tuo tarkoittaa aina epävarmuustilannetta ja pahimmassa tapauksessa muuttoa omasta kodista.

Taloyhtiölainat ovat olleet suuresti vaikuttamassa tämänhetkiseen tilanteeseen, jossa uusia asuntoja päätyy ennätysmäärä vuokra-asuntoihin sijoittavien tahojen omistukseen. Vuokra-asunnot ovat toki sen myötä myös lisääntynyt, mutta se on tarkoittanut kalliin vapaarahoitteisen tuotannon lisääntymistä. 

Samassa ajassa kohtuuhintainen ARA-tuotanto on vähentynyt merkittävästi, mikä on harmillista, sillä niiden vuokrataso on kohtuullinen. Vuokra määräytyy omakustannusperiaatteen mukaan ja omistajayhtiöt ovat voitonjakorajoitteisia. Siinä lienee suurin syy kohtuuhintaisuuteen.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat ovat kolmanneksen kalliimpia kuin ARA-vuokrat. Niihin joudutaan myös käyttämään asumistukea enemmän eli veronmaksajat kustantavat osaltaan tätä sijoitustoimintaa.

Entä sitten se vaikutus vuokratasoon. Vuokrat ovat jo tapissa pääkaupunkiseudulla ja vapaarahoitteisten asuntojen kysyntä laskenut eli korotusvaraa ei enää ole. Ovatko sijoittajat siis laskeneet liikaa yhteiskunnan salliman verovähennysoikeuden sekä asumistukien varaan ja tehneet harkitsemattomia riskisijoituksia. Ja toisaalta, pitäisikö valtion nyt olla sidoksissa epäedullisiin poliittisiin päätöksiin vain, ettei sijoittajille aiheutettaisi tuottotappioita. Eivätköhän sijoittajat ole sikäli ”aikuisia”, että ovat riskin olemassaolon tiedostaneet.

Samaan aikaan ARA-asuntojen kysyntä on pääkaupunkiseudulla kasvanut. Ihmiset äänestäisivät varmasti enemmänkin jaloillaan, mutta ongelmana on, ettei kohtuuhintaisia ARA-asuntoja riitä kaikille tarvitsijoille. Heitä on yhä enemmän, sillä yhä harvemmalla tavallisella palkansaajalla on varaa ostaa omistusasunto tai maksaa vapaarahoitteisen asunnon vuokraa täysin itse. 

Yhä useampi siis täyttää ARA-asuntoon pääsevien kriteerin eli ettei kykene hankkimaan itselleen edellä mainittuja asuntoja. Ja se puolestaan pitäisi ymmärtää niin, että niitä pitäisi rakennuttaa reilusti enemmän kuin nyt tehdään, sillä mikään ei viittaa siihen, että asuntojen kysyntä ja sen myötä asumisen hinta olisi kasvukeskuksissa laskemassa.

Päivi Karvinen