Yhteys on tärkeintä

Kävin poikieni kanssa Walesissa. Suosittelen paikkaa, jos mielii päästä harmonisen kauniiseen ympäristöön rauhoittumaan. Kännykkäkään ei toiminut Posherstonin pikkukylässä kunnolla. Mikä rauhan paikka.

Muutaman kilometrin patikkaretkiä löytyy mistä valita, parisen sataa erilaista versiota hyvin merkittyinä ja useimmat suhteellisen helppokulkuisiakin.

Niin helppokulkuisia, että ajatus saa rauhassa kulkea omia polkujaan. Jylhät, paikoin parikymmenmetriset rantatöyräät saivat ajatuksemme kulkemaan myös elämän ja kuoleman rajamailla: ajattele, kuolema on vain metrin päässä.

Nuo hetket ja keskustelut tulivat mieleeni tällä viikolla, kun mediasta on saanut lukea Mikael Jungnerin sydänkohtauksesta ja sain kuulla entisen työkaverini kuolemasta. Toinen kävi jyrkänteen reunalla ja toinen tippui. Kuolema tuli liki.

Oma isäni kuoli sydänkohtaukseen 49-vuotiaana. Olin tuolloin kaksikymppinen. Tajusin jo silloin, että kuka tahansa voi lähteä koska tahansa. Ja ikävä jää loppuiäksi meille, jotka saamme vielä jatkaa matkaa.

Walesin rantatörmällä olin onnellinen siitä, että sain käydä moninaisia keskusteluja poikieni kanssa ja kotona taas sitten tyttäreni ja mieheni kanssa. Mitä muuta ihminen tarvitsee kuin sen, että läheisiin ihmisiin on hyvä yhteys. Millä muulla on väliä? Ei minun mielestäni millään muulla.

No ei me nyt vallan pelkästään vakavia ajatuksia matkalla puitu. Pölläiltiinkin paljon ja kaikenlaista keskellä vehmaita satumetsiä, ihanien lammasruokien äärellä pubeissa tai viehättävässä B&B-majapaikassamme St Govans Innissä.

Päivi Karvinen